Monta kukka-mukillista hyvinvointia

Luonnonmukainen pihapiiri on sydänalaa ihastuttava, mutta monilla meistä on silti esimerkiksi ihmisen loihtima nurmikko. Samettinen pihanurmikko voi olla nätti, mutta sitä ei kuitenkaan tarvitse jatkuvasti jyystää. Eikä kannatakaan, sillä ihan tavallinen, hieman hoitamaton nurmikko antaa värikkäitä lahjoja ja yllättävää taikuutta.

Ovikranssi

Kun ruohomaton antaa kasvaa vähän pidemmäksi, se tuottaa non-stoppina myös villikukkia, joita voi hyödyntää monin eri tavoin. Vaikkapa ovikranssiin voi vaihtaa tuoreet antimet joka kerta ennen nurmikon leikkuuta. Miten monta erilaista kaunistusta ulko-ovi saakaan kesän aikana! Näin ei tule myöskään katkottua luonnonkukkia ns. turhaan. Kranssin väkertäminen ja näpertäminen taas saattaa tuottaa meditatiivista tekemisen iloa. Vähän maadoittumistakin siinä sivussa, kasvien ja maaperän kosketuksen kautta.

Ja aina kun kranssi lakastuu, muistuttaa se elämän kiertokulusta, joka sekin on pohjimmiltaan kaunista. Auttaa pysymään olennaisessa kiinni.

Untitled

Kauneimpia luonnonkukat ovat kuitenkin siell√§ miss√§ niiden kuuluukin olla, eli maassa. Niiden ”touhuja” on my√∂s hauska panna merkille; illalla menn√§√§n supussa nukkumaan ja aamulla koko maailma on taas auki. Kukat ottavat t√§st√§ hetkest√§ kaiken irti. Milloin tahansa voi iske√§ viikate, ruohonleikkuri, y√∂pakkanen tai rajuilma, mutta pelko ei heilauta el√§m√§n herkkyytt√§ tai t√§ytt√§ potentiaalia mill√§√§n tavalla. Luonnon olevaisten filosofia on varsin kunnioitettavaa ja pyrkimyksen arvoista.

Kun nurmikkoa ei leikata liian lyhyeksi, se auttaa myös siilejä selviytymään:

Siili syömässä

Hyönteiset viihtyvät pidemmässä heinikossa ja niin siileille riittää enemmän ravintoa. Samalla nurmikko säästyy auringon polttamilta.

Luonnonkukat ovat perinteinen osa juhannustaikoja, mutta miksi et kokeilisi vastaavia taikoja my√∂s vaikkapa t√§ysikuun ja uuden kuun aikoihin? Uusi kuu on sis√§√§np√§in k√§√§ntymisen ja intentioiden aikaa ja t√§ysikuu taas otollisempi ajankohta toivoa jotakin ulkopuolelta tulevaa saapuvaksi. T√§ysikuun loisteella ladattu energia on my√∂s voimakkaampaa ja ”valoisampaa”.

Koko maailma auki

Yleensä huonekasveille jutellaan, mutta mikään ei estä puhumasta luonnonkukille. Kukat vastaanottavat kaikki sanat sellaisena kuin ne annetaan, ne sekä iloitsevat että myötäelävät yhdessä sinun kanssasi. Muistathan myös huomioida ja kiittää terapiasta.

Ota iloisesta tai huojentavasta tovista vielä valokuva ja tulosta se seinälle. Muistikuvankin voima voi auttaa esimerkiksi talven pimeinä hetkinä.

Luontoäidin timantit

Joka aamu uudet timantit. Ei hullumpaa.

Jos ruohonleikkuuprojektista jää kukkia yli, käytä syötävät kukat ruoanlaitossa tai leipomisessa. Kuivata tai pistä pakkaseen. Tee hivelevä ja tuoksuva jalkakylpy. Laita hiuskoristeeksi ihan tavalliselle kauppareissulle. Tee seppele ja mene se päässä töihin. Taivaan tuuletkaan ei ole rajana.

Lopuksi vielä arkipäivän taikuutta: Ei tarvitse olla mitenkään valaistunut tai ydinfysiikkaa lukenut, jotta ymmärtää vetovoiman lain. Joskus on tottakai ihan paikallaan olla vattuuntunut, mutta tarpeen tullen on ok taikoa pienellä ilolla lisää iloa. Ilo nimittäin kertaantuu yllättävän helposti ja leviää ties kuinka pitkälle, edistäen täten hyvinvointia monesta suunnasta. Se voi lähteä liitoon ja poikimaan niinkin pienestä kuin muutamasta luonnonkukasta, jotka on pelastettu ruohonleikkurin tieltä.

Iloa mukissa

Mukillinen iloa maljakossa ilahduttaa aina, ihan itsestään.

allekirjoitus