Laitetaanko metsänpeittoon vai narikkaan?

Eksynyt ja sumuinen fiilis? Ok, joskus on. Jos tätä ilmenee metsässä, sitä on muinoin voitu pitää lumottuna tilana, ”metsänpeittona”, johon esimerkiksi ihminen saattoi joutua. Muun maailman tavoittamattomuus ilman ulkopuolelta tulevia vaatimuksia voi kuulostaa jopa onnekkaalta, mutta onko metsänpeiton lumouksellinen tyhjyys kuitenkaan tarkoittanut jotain seesteistä ja ihanaa, vai jotain ihan muuta..?

Tupasvillapelto

Sammalpeitto

Metsänpeitto. Pelkkänä sanana maisteltuna se tuo päähäni mielikuvan metsän peitosta. Pehmeästä ja samettisesta, osin lyhyt- ja osin pitkänukkaisesta torkkupeitosta, joka koostuu erilaisista sammalista, mustikan- ja puolukanvarvuista, kukkivista suopursuista ja tupasvilloista. Se suojaa puiden juuria ja tarjoaa kasvien lisäksi mehevät asuinsijat myös tuhansille ja tuhansille eliöyksilöille. Siellä ne hengailevat ja pelaavat Marjapussia kommuuneissaan. Turvallisen peiton alla, joka voi päältäpäin olla jonkun eläimen kämpän kynnysmatto.

Metsänpeitto

Metsän päiväpeitto sopii aina kausisisustukseen, sillä se vaihtaa värejä, kuoseja ja yksityiskohtia vuodenaikojen, valon ja säätilojen mukaan.

Yksinkertainen juhlamekko

Mitä peiton alla voi tapahtua

Entisaikaan metsänpeitolla on ollut hieman toisenlainen merkitys kuin minun peitto-mielikuvitukseni, sillä se on tarkoittanut eräänlaista lumousta (tai tavallaan kirousta):

”Metsänpeitto on vaarallinen tila, johon ihminen tai eläin saattoi joutua esimerkiksi metsänhaltijan jälkiä seuratessaan ja eksyessään metsään. Tällöin ihminen menetti kommunikaatioyhteyden tämänpuoleiseen, huudot eivät kuuluneet puolin tai toisin eivätkä kanssaihmiset voineet nähdä kadonnutta. Lehmä ei kuullut huhuilua, vaikka olisi ollut aivan vieressäkin. Ohikulkijoiden mielestä metsänpeitossa oleva lehmä tai ihminen saattoi näyttää kiveltä tai kannolta eikä näin ollut tunnistettavissa kadonneeksi.” [..]

Metsänpeiton portilla

”Metsänpeittoon joutuessaan ihminen koki ja aisti ympärillään olevan metsän eri tavoin kuin normaalisti. Tilaa on kuvattu niin, että tuolloin metsä vaikenee eivätkä linnutkaan enää laula. Ihminen kokee metsän olevan häneen tyytymätön ja muuttuneen nurinkuriseksi. Oikean on kuvattu muuttuvan vasemmaksi ja päinvastoin, kuten tuonpuoleisessa yleensäkin. Metsänpeitossa oleva ei tunnista metsää samaksi, ei löydä käyttämiään polkuja eikä tunnista tuttuja maamerkkejä. Metsä on kääntynyt ihmistä vastaan ja muuttunut tummaksi, oudoksi ja vihamieliseksi. Tässä tilassa ihminen kokee olevansa eksyksissä, vaikka järjellä ymmärtääkin, ettei näin ole. Tunteet saattavat vaihdella paniikista huumaantumiseen ja joka tapauksessa tunteeseen siitä, että jotain todella erikoista on meneillään.” [..]

”Ihminen saattoi joutua metsänpeittoon käyttäydyttyään metsässä väärin tai vaikkapa loukattuaan maahista. Koska metsänpeitossa oleva oli tuonpuoleisessa, piti ihmisen toimia käänteisesti siitä vapautuakseen.” [..]

– Suomalaisen kansanuskon sanakirja (Pulkkinen & Lindfors, Gaudeamus 2016)

Metsän huoneet

Eksyksissä

Tukka pystyssä himmeässä ympäristössä?

Murheet naulakkoon

Tottahan metsänpeittotilaan voi vajota vielä tänäkin päivänä. Joskus metsässä (tai elämässä) retkeillessä saattaa yht´äkkiä tulla outo fiilis. Varmuus ja suunta katoaa – aika pysähtyy – ympäristö hiljenee – ajatus sumenee.

Silloin on syytä tarkistaa, onko esimerkiksi syönyt tai juonut riittävästi, kulkenut liian pitkän matkan lepäämättä, roudannut kantamuksia pitkälti putkeen tai tuliko väärät varusteet messiin. Vai onko murheet vahingossa väärässä paikassa, eikä siellä metsän sisäänkäynnin (tai oman ulko-oven) narikassa, jonne huolet piti jättää. Voi olla aika pysähtyä sekä fyysisesti että henkisesti ja tunnistaa sumun aiheuttaja. Katso myös ylösalaiselle puolelle, koska metsänpeitto. Toimita mitä tarpeesi pyytää ja jatka matkaa.

Luonto on ystävä, joka voi vaikkapa yrittää kertoa, että nyt on ylimääräinen suorittaminen tai kontrollointi ovelasti ottanut vallankahvasta kiinni. Kiitos luonnolle viisaudesta.

taru_aho_ps