Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys

Helppo piha: Eläimet, kasvit ja ihmiset tykkää jos pihapiirissä asuukin luonto

LUONTO ON AINA OIKEASSA, MYÖS PUUTARHASSA

Helppo piha kunnioittaa luontoa ja lievittää stressiä, joten miksi uuvuttaa itsensä puutarhatöillä, kun kaikki on jo valmista ja parhaiten palvelevaa ihan sellaisenaan? Kun tontilla asuu ihmisen vaatimusten sijaan luontoäiti, jokainen kukoistaa ihan itsestään.

Millainen on stressitön puutarhaihminen, joka pelkästään rentoutuu, nautiskelee ja laiskottelee pihallaan? No sellainen, joka antaa luontoäidille vapaat kädet hoidella pihapiiriä. Itse hän vain ihastelee kaikkea rehevyyttä ja erilaisia värejä, joita puutarha tarjoilee ilman että laittaa rikkaa ristiin. Tilanteeseen voi luonnollisesti olla useitakin tapoja tai keinoja, mutta tässä artikkelissa kerron hieman omistani, joista itse tykkään.

Meillä on suhteellisen suuri tontti, josta vain noin paria tuhatta neliötä hoidetaan, ja sekin ”hoitaminen” tarkoittaa pelkästään harkittua nurmikonleikkuuta. Puut saavat kasvaa rauhassa siellä missä ovat ja linnut ja eläimet niissä pesiä. Lahopuilla on oma tärkeä tarkoituksensa, joka ei suinkaan rumenna maisemia. Niityt ja heinikot saavat rehottaa sekä perhosten ja muiden eläväisten että ihmisten iloksi. Kukkia katkotaan kranssi- tai maljakkokäyttöön ainoastaan nurmialueilta, josta leikkurikin ne leikkaisi, koska luonnonnoidan sielu ei siedä tappaa eläviä kasveja ihan vaan huvikseen.

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Luonnonkukat

Tässä on kasa tiiliä, jotka ovat varttuneet tulistelupaikan perusparannustöitä. Voiko tiilet nyt repäistä paikoiltaan, kun luonto on ottanut ne kukkaruukukseen? Ei tosiaankaan, homma joutaa jäädä vaikka kokonaan tekemättä.

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Narsissi

Kukkapenkkejä ei kitketä, vaikka vanhan maalaistalon pihapiirissä useampia perennapenkkejä onkin. Kerran vuodessa, silloin kun lumet ovat toukokuussa juuri sulaneet, poistan kukkapenkeistä edellisvuoden kuivuneet korret, ja siinä se. Ei ole haitannut silmää, keväästä syksyyn nousevia erilaisia kukkia, eikä ketään muutakaan.

Oma kitkemättömyyteni johtuu aina vaan enenevässä määrin siitä, etten katso olevani oikeutettu tuomitsemaan kuka saa elää ja kuka kuolla, tai kuka on kaunis ja kuka susiruma. Koskee myös rikkaruohoiksi miellettyjä kasveja. Mutta ei sentään lentäviä perkeleitä, joita ovat tietysti hyttyset, nuo lepakoiden ruuat.

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Villi mansikka

Jos mansikkamaa tahtoo kasvaa ihmisen pihamaan sepelillä, niin mikäs ihminen on sitä kieltämään?

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Syreeni

Tästä kohdasta ei vaan voi leikata edes nurmikkoa. Koska nurmikolla kasvaa valtoimenaan kieloja. Ja voikukkia, jotka kukkiessaan ovat kuin pieniä aurinkoja ja nuorina lehtinä taas makoisia leivänpäällisiä.

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys

Vallattoman koivumetsän tunnelman kruunaa oksalla roikkuva kynttiläkruunu, jossa liehuu miehen vanhoista t-paidoista leikattuja värikkäitä kuteita.

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Vanha mustaviinimarja pensas

Tarvitseeko hyötykasvien hyödyttää ihmistä?

Hyötykasvit ja hyötykasvimaat ovat tottakai hyödyllisiä. Mutta miksi kaikkien syötävää tuottavien kasvikunnan edustajien olisi pakko hyödyttää erityisesti tai pelkästään ihmistä?

En juurikaan edes liioittele, jos sanon että eräät ikivanhat musta- ja punaviinimarjapuskat ovat levinneet aivan silmänkantamattomiin. Marjoja tulee, mutta ne ovat maistettaessa olleet hieman kitkeränpuoleisia, kaiketi juuri pensaiden iästä ja leikkaamattomuudesta johtuen.

Sen sijaan että villiintyneille marjapensaille olisi tehty jotakin, niille ei tehdä mitään. Räkättirastaat ovat jo saapuneet ja oikein odotamme sitä hetkeä, kun juuri meillä on heille valtaisat marjatarjottimet, joista saa rauhassa syödä niin paljon kuin napa kestää. Tällä hetkellä rastaat parveilevat lähinnä nurmikolla madot suussa keikkuen, mutta jälkiruuat on tuloillaan kun aika on. Sitä paitsi, räkättirastas on tosi kaunis ja hauskasti touhottava lintu.

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Juhannusruusu

Kukkanuottasilla

Helppo piha Puutarha Äiti Maa Luontoäiti Luonnonoita Luonnonpakana Luontoyhteys Ruohosipuli kukkii

Kenen kukka on kaikkein kaunein ja ihanin?

Ruohosipuli kukkii ihan yhtä suloisesti kuin juhannusruusukin. Sulassa sovussa nokkosten ja erilaisten heinien kanssa.

Yhtälailla kuin vastustan sitä, että ihmisen ihmisarvo riippuu ulkoisista tekijöistä tai statuksista (kumpaan suuntaan vain), niin vastustan myös luonnon arvottamista ulkonäkönormien tai vastaavien perusteella. Minusta luonto on aina kaunis ja oikeanlainen juuri sellaisena kuin on. Asenne ja oivallus ei edes maksa tai vaadi mitään, vaan on välittömästi käytössä. Se vapauttaa runsaasti energiaakin, vaikkapa vähän olennaisempiin tarkoituksiin.


Piditkö tästä artikkelista? Sinua saattaisi kiinnostaa liittyä Kolmassilma.net sisäpiiriin. Tilaa sisäpiirin uutiskirje ja saat persoonallista postia muutaman kerran vuodessa.


Saaga Saarnisola - Henkinen ohjaaja - Vapaa Kirjoittaja - Yrittäjä

Tilaa ja lue ilmaiseksi 🌿

Haluatko Luonnonpakanan verkkolehden uudet artikkelit suoraan sähköpostiisi? Ole hyvä, ei maksa mitään.

Osoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin kuin automaattisiin ilmoituksiin uusista artikkeleista. Halutessasi voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

Yksi ajatus artikkelista “Helppo piha: Eläimet, kasvit ja ihmiset tykkää jos pihapiirissä asuukin luonto”

  1. Juuri suunnilleen tuollaista on meikäläisenkin puutarhanhoito. Oon joskus suunnitellut perustavani erillisen IG-tilin tai ehkä jopa blogin nimellä Laiska Kitkijä. Kaikkea ihanaa pukkaa kun ei hulluna ole nyppimässä ns. ”rikkaruohoja” pois.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Vanha Jäärä Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s