Kuvaus
Voimakivisetti on myös kiva lahjaidea. Lipukkeessa käsin kirjoitettuna kivilajien nimet.
Kivet ja kristallit: Unakiitti
Unakiitti -kivi on syntynyt epidootin, maasalvän ja kvartsin yhdistelmästä. Unakiitin sanotaan vaikuttavan erityisesti sydänkeskukseen ja lievittävän huolta. Tukea tarvitsevassa murheessa voi olla kyse myös jonkin idean tai unelman haasteista tai menettämisestä tai päämäärän kadoksissa olemisesta. Yleisesti Unakiitti auttaa etenemään sydämestä käsin ja tasapainottaa jin- ja jang energioita.
Kivet ja kristallit: Kivettynyt Puu
Luonnokkaan ja persoonallisen sävyinen Kivettynyt Puu (Petrified Wood) on kivifossiili, jossa puun joukkoon on sekoittunut yhtä tai useampaa mineraalia. Näitä voivat olla esimerkiksi Akaatti, Kalsedoni, Kvartsit tai Opaali. Kivettynyt Puu sopii erityisesti stressin lievittämiseen, sillä uskomusten mukaan sen sanotaan maadoittavan, tyynnyttävän tunteita sekä auttavan henkiseen tasapainoon pääsemistä.
Kivet ja kristallit: Hematiitti
Uskomuksien mukaan magneettisen kaunis Hematiitti maadoittaa, tasapainottaa ja rauhoittaa. Sanotaan, että pidettäessä Hematiittia kädessä, voivat ihmisessä olevat raskasmetallit ikään kuin magnetisoitua kiveen ja siten avata luonnollisten energioiden virtausta. Hematiitti on myös suosittu meditaatio kivi.