Haltijaovet

Luonnonpakana® Haltijaovet Kolmas Silmä Valmis tonttuovi Käsintehty tonttuovi

Maailma jossa me nykyihmiset elämme, on loppujen lopuksi melko kylmä paikka. Vaikkei kaikki olekaan ennenvanhaan ollut paremmin, millaista mahtaisi olla, jos ikivanhat haltijauskomukset olisivat edelleen normaali osa elämää?

Tontut, haltiat ja luonnonhenget ovat muinoin kuuluneet jokapäiväiseen arkeen, luoden eloon samalla vähän tunnelmallisemmat raamit. Esimerkiksi kodinhaltia, saunahaltia ja riihitonttu ovat olleet kodin ja pihapiirin asukkaita siinä missä ihmisetkin. Tällaisia myyttejä voi kunnioittaa vaarattomalla tavalla esimerkiksi hankkimalla haltijalle oman oven.

Luonnonpakanan valmis tonttuovi sopii niin sisustukseen, asetelmiin tai pöytäkoristeeksi, kuin myös ulos puun tai kannon juurelle. Väristä riippuen osa Luonnonpakana® Haltijaovista on käsitelty säänkestävällä puuöljyllä.

Näytetään kaikki 4 tulosta

Näytetään kaikki 4 tulosta