Huomenta! Eikö paukut riitä mihinkään, ei edes tai varsinkaan eheyttävälle luonnolle? Pimeys on suolesta ja lisäksi ärsyttää tuhannesti kaikki ylipirteät tyypit ja horinat? Kokeile mitä tarvitset vähemmän ja mitä enemmän. Kurssin muuttaminen saattaa tehdä ihmeitä myös keskittymiskyvylle.
Jatka lukemista ”Miten hankit aikaa olla yhteydessä luontoon”
Paitsi että on syksyn päätösjuhlat, näihin aikoihin vuodesta kannattaa laittaa oikeanlaiset halot uuniin ja oikein perin. Myös omasta nimikkohalosta on hyvä pitää huolta, ettei se ole aamulla kadonnut. Käsillä on loppujen ja tuoreiden alkujen ajankohta!
Suurtuntureilla juureva sydän suorastaan pakahtuu. Käsivarren Lapin kärjessä luonto tuntuu ja hämmentää sielun syövereissä saakka. Sisukkaat tunturikoivikot, porot, yllättävät sumuverhot. Tuulahdukset, jotka vievät lentoon. Niistä tunturihullu tykkää.
Jatka lukemista ”Tunturihulluus ei ole pillipiiparin hommaa”
Maaretta Tukiaisen ja Markus Freyn uutuuskirja ja voimakortit puhuttelee luonnoneläinten viesteillä: Kuka siivekäs muistuttaa intuition voimasta? Kenelle on annettu uusiutumisen kyky? Kuka osaa parhaiten avata elämän solmut? Entä mitä ihmettä sudenkorennot pyysivät minulta ja miten se tähän liittyy..?
Jatka lukemista ”Yhteys omaan luontoosi: Pohjolan voimaeläimet”
Kuka olen ja mitä olen tullut tänne tekemään? Yksi minun elämäni tarkoituksista on jo joitakin vuosia ollut luontoäidin ja luontoyhteyden puolesta puhuminen ja toimiminen. Sanomani ei välttämättä aukea samalla avaimella kuin tavanomaiset ovet, mutta se tavoittaa eri kanavia ja muotoja pitkin juuri ne ketkä sen on tarkoituskin tavoittaa.
Vesi on ikiaikainen voimanlähde ja ikuisesti muuttuva elementti. Virtaavana sen energian voi kokea erityisen voimakkaana, kuin sielun pohjilla saakka. Ison kosken laidalla ihminen tuntee itsensä pieneksi ja voi nöyrästi antautua elämälle ja sen pyörteille. Kaikki virtaa ja muuttuu, joka ikinen hetki. Ja koska virtaava vesi on täynnä yllättäviä käänteitä, sen äärellä voi kohdata myös vaikkapa väkevän noitalinnun.
Eksynyt ja sumuinen fiilis? Ok, joskus on. Jos tätä ilmenee metsässä, sitä on muinoin voitu pitää lumottuna tilana, ”metsänpeittona”, johon esimerkiksi ihminen saattoi joutua. Muun maailman tavoittamattomuus ilman ulkopuolelta tulevia vaatimuksia voi kuulostaa jopa onnekkaalta, mutta onko metsänpeiton lumouksellinen tyhjyys kuitenkaan tarkoittanut jotain seesteistä ja ihanaa, vai jotain ihan muuta..?
