Saamelaisten alkuperäiskulttuurista puhuttaessa tulee ensimmäiseksi mieleen seidat, noaidit, noitarumpu ja tietysti porot. Näistä ja monista muista muinaiseen saamelaisuuteen hitsaavista luonnonläheisistä ja osin vähän mystisistäkin asioista kertoo Saamelaisten mytologia -kirja. Ja minä melkein hyppäsin saivoon.
Jatka lukemista Saamelaisten mytologia kolahtaa luontosuhteeseen
Vesi on ikiaikainen voimanlähde ja ikuisesti muuttuva elementti. Virtaavana sen energian voi kokea erityisen voimakkaana, kuin sielun pohjilla saakka. Ison kosken laidalla ihminen tuntee itsensä pieneksi ja voi nöyrästi antautua elämälle ja sen pyörteille. Kaikki virtaa ja muuttuu, joka ikinen hetki. Ja koska virtaava vesi on täynnä yllättäviä käänteitä, sen äärellä voi kohdata myös vaikkapa väkevän noitalinnun.
Eksynyt ja sumuinen fiilis? Ok, joskus on. Jos tätä ilmenee metsässä, sitä on muinoin voitu pitää lumottuna tilana, ”metsänpeittona”, johon esimerkiksi ihminen saattoi joutua. Muun maailman tavoittamattomuus ilman ulkopuolelta tulevia vaatimuksia voi kuulostaa jopa onnekkaalta, mutta onko metsänpeiton lumouksellinen tyhjyys kuitenkaan tarkoittanut jotain seesteistä ja ihanaa, vai jotain ihan muuta..?
