Virtaavan veden kutsu

Vesi on ikiaikainen voimanlähde ja ikuisesti muuttuva elementti. Virtaavana sen energian voi kokea erityisen voimakkaana, kuin sielun pohjilla saakka. Ison kosken laidalla ihminen tuntee itsensä pieneksi ja voi nöyrästi antautua elämälle ja sen pyörteille. Kaikki virtaa ja muuttuu, joka ikinen hetki. Ja koska virtaava vesi on täynnä yllättäviä käänteitä, sen äärellä voi kohdata myös vaikkapa väkevän noitalinnun.

Kiutaköngäs, Kuusamo

Minä rakastan vesiputouksia. Lujalla volyymilla virtaavassa vedessä on jotain erityisen alkuvoimaista ja elävää. Koski on kuin itse elämän vertauskuva; sen virtausta ja muutosta ei voi pysäyttää. Jos kuvittelee pysyvänsä tiukasti paikoillaan, tulva tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Jos putous padotaan, se yrittää virrata siitä huolimatta. Vähän kuin tunteiden tukkiminen väkisin, niiden alkuperäinen voima tulvii yli äyräiden heti kun siihen ilmaantuu pienikin rako. Virta myös tasoittuu ja rauhoittuu, kun se on päässyt vapaaksi ja omaan voimaansa.

Kiutaköngäs, Kuusamo

Virtaus

”Joskus asiat virtaavat elämääsi pyytämättä,
tuntuu kuin tuulikin laulaisi nimeäsi,
vaikket ymmärrä miksi.

Joskus virta laittaa elämäsi uusiksi kysymättä lupaa
eikä se vastaa sinulle,
vaikka kuinka huutaisit.

Ainut mistä voit olla varma,
on veden kiertokulku, ja että jossain kohtaa
kaikki kyllä yhdistyy.”

Susanna Jussila

Kiutaköngäs, Kuusamo

Ison kosken jytinä ja ryske (kuvassa Kuusamon Kiutaköngäs) on sanoilla kuvaamattoman koskettavaa. Ravisuttavaakin. Virtaavan veden ääressä unohtuu melko taatusti kaikki maalliset ja turhanpäiväiset murheet. Voi nähdä liikkeen tuoman ilon ja selkeyden, kun se huuhtoo kuonat mennessään. Mieleen virtaa luonnonvoiman kautta ihan uusia juttuja ja ajatukset kirkastuvat kuin taikaiskusta. Ainakin itse tykkään käydä vesiputouksilla erityisesti silloin kun stressin ja kiireen tuntuma iskee. Voi sanoa, että tehokkain laastari löytyy aina luonnosta.

Kiutaköngäs, Kuusamo

Ei liene sattumaa, että niin monet laittavat virtaavia vesiaiheita myös kodin pihapiiriin. Veden liike on rauhoittavaa ja rentouttavaa katseltavaa. Hetken perästä se saattaa herättää myös oman luovuuden. Se ei jää esteisiin tai hidasteisiin jurnuttamaan, kun vesielementti toimii oivana esimerkkinä sulavasta eteenpäin kulkemisesta.

Kiutaköngäs, Kuusamo

Aika joutuu, muttei miestä kuulu

Komeiden vesiputousten koskenhaltijat ovat varmasti syystäkin ylpeitä ja tarkkoja omista paikoistaan. Lähtökohtaisesti kaikki vedenhaltijat ovat olleet arvaamattomia; joskus suosiollisia, joskus pahoja ja pelottavia. Suopea vedenhaltija antoi yllin kyllin kalaa, kun taas vihastunut haltija saattoi viedä kalastajan tai uimarin mennessään.

”Vahvan tarinaperinteen mukaan vedenhaltija saattaa joskus vaatia itselleen ihmisuhrin, tai voi olla ikään kuin kohtalon määräämää, että tietty henkilö tulee kuolemaan vedessä. Tätä ilmentää aika joutuu, muttei miestä kuulu -tarinaperinne. Tarinoiden mukaan järvestä tai muusta vesistöstä kuuluu toistuvasti tuo mainittu huuto, mutta kukaan ei ymmärrä, mitä tai ketä se tarkoittaa. Lopulta joku kyläläinen hukkuu veteen. Joskus käy niin, että vaaraa osataan varoa, mutta kohtalon valitsema ihminen kuitenkin kasvojaan pestessään saa kohtauksen ja hukkuu tai jopa tukehtuu juodessaan vettä lasista.” – Suomalaisen kansanuskon sanakirja (Pulkkinen & Lindfors, Gaudeamus 2016)

Kiutaköngäs, Kuusamo

Veden voimien kanssa ei siis ole leikkimistä. Parasta on käyttäytyä kunnioittavasti sekä luontoa että luonnonhenkiä kohtaan.

Koskikara

Pohjoisemmassa Suomessa voi koskella kohdata myös ihastuttavan Koskikaran. Sitä on kansanperinteissä pidetty erittäin väkevänä noitalintuna, joka on saanut voimansa nimenomaan koskesta. Ihmekös tuo, että omatkin kohtaamiset Cinclus cincluksen kanssa ovat jääneet voimakkaina mieleen.

p.s. Katso myös suomenvesiputoukset.fi – Tietolähde Suomen luonnontilaisista vesiputouksista

taru_aho_ps

Laitetaanko metsänpeittoon vai narikkaan?

Eksynyt ja sumuinen fiilis? Ok, joskus on. Jos tätä ilmenee metsässä, sitä on muinoin voitu pitää lumottuna tilana, ”metsänpeittona”, johon esimerkiksi ihminen saattoi joutua. Muun maailman tavoittamattomuus ilman ulkopuolelta tulevia vaatimuksia voi kuulostaa jopa onnekkaalta, mutta onko metsänpeiton lumouksellinen tyhjyys kuitenkaan tarkoittanut jotain seesteistä ja ihanaa, vai jotain ihan muuta..?

Tupasvillapelto

Sammalpeitto

Metsänpeitto. Pelkkänä sanana maisteltuna se tuo päähäni mielikuvan metsän peitosta. Pehmeästä ja samettisesta, osin lyhyt- ja osin pitkänukkaisesta torkkupeitosta, joka koostuu erilaisista sammalista, mustikan- ja puolukanvarvuista, kukkivista suopursuista ja tupasvilloista. Se suojaa puiden juuria ja tarjoaa kasvien lisäksi mehevät asuinsijat myös tuhansille ja tuhansille eliöyksilöille. Siellä ne hengailevat ja pelaavat Marjapussia kommuuneissaan. Turvallisen peiton alla, joka voi päältäpäin olla jonkun eläimen kämpän kynnysmatto.

Metsänpeitto

Metsän päiväpeitto sopii aina kausisisustukseen, sillä se vaihtaa värejä, kuoseja ja yksityiskohtia vuodenaikojen, valon ja säätilojen mukaan.

Yksinkertainen juhlamekko

Mitä peiton alla voi tapahtua

Entisaikaan metsänpeitolla on ollut hieman toisenlainen merkitys kuin minun peitto-mielikuvitukseni, sillä se on tarkoittanut eräänlaista lumousta (tai tavallaan kirousta):

”Metsänpeitto on vaarallinen tila, johon ihminen tai eläin saattoi joutua esimerkiksi metsänhaltijan jälkiä seuratessaan ja eksyessään metsään. Tällöin ihminen menetti kommunikaatioyhteyden tämänpuoleiseen, huudot eivät kuuluneet puolin tai toisin eivätkä kanssaihmiset voineet nähdä kadonnutta. Lehmä ei kuullut huhuilua, vaikka olisi ollut aivan vieressäkin. Ohikulkijoiden mielestä metsänpeitossa oleva lehmä tai ihminen saattoi näyttää kiveltä tai kannolta eikä näin ollut tunnistettavissa kadonneeksi.” [..]

Metsänpeiton portilla

”Metsänpeittoon joutuessaan ihminen koki ja aisti ympärillään olevan metsän eri tavoin kuin normaalisti. Tilaa on kuvattu niin, että tuolloin metsä vaikenee eivätkä linnutkaan enää laula. Ihminen kokee metsän olevan häneen tyytymätön ja muuttuneen nurinkuriseksi. Oikean on kuvattu muuttuvan vasemmaksi ja päinvastoin, kuten tuonpuoleisessa yleensäkin. Metsänpeitossa oleva ei tunnista metsää samaksi, ei löydä käyttämiään polkuja eikä tunnista tuttuja maamerkkejä. Metsä on kääntynyt ihmistä vastaan ja muuttunut tummaksi, oudoksi ja vihamieliseksi. Tässä tilassa ihminen kokee olevansa eksyksissä, vaikka järjellä ymmärtääkin, ettei näin ole. Tunteet saattavat vaihdella paniikista huumaantumiseen ja joka tapauksessa tunteeseen siitä, että jotain todella erikoista on meneillään.” [..]

”Ihminen saattoi joutua metsänpeittoon käyttäydyttyään metsässä väärin tai vaikkapa loukattuaan maahista. Koska metsänpeitossa oleva oli tuonpuoleisessa, piti ihmisen toimia käänteisesti siitä vapautuakseen.” [..]

– Suomalaisen kansanuskon sanakirja (Pulkkinen & Lindfors, Gaudeamus 2016)

Metsän huoneet

Eksyksissä

Tukka pystyssä himmeässä ympäristössä?

Murheet naulakkoon

Tottahan metsänpeittotilaan voi vajota vielä tänäkin päivänä. Joskus metsässä (tai elämässä) retkeillessä saattaa yht´äkkiä tulla outo fiilis. Varmuus ja suunta katoaa – aika pysähtyy – ympäristö hiljenee – ajatus sumenee.

Silloin on syytä tarkistaa, onko esimerkiksi syönyt tai juonut riittävästi, kulkenut liian pitkän matkan lepäämättä, roudannut kantamuksia pitkälti putkeen tai tuliko väärät varusteet messiin. Vai onko murheet vahingossa väärässä paikassa, eikä siellä metsän sisäänkäynnin (tai oman ulko-oven) narikassa, jonne huolet piti jättää. Voi olla aika pysähtyä sekä fyysisesti että henkisesti ja tunnistaa sumun aiheuttaja. Katso myös ylösalaiselle puolelle, koska metsänpeitto. Toimita mitä tarpeesi pyytää ja jatka matkaa.

Luonto on ystävä, joka voi vaikkapa yrittää kertoa, että nyt on ylimääräinen suorittaminen tai kontrollointi ovelasti ottanut vallankahvasta kiinni. Kiitos luonnolle viisaudesta.

taru_aho_ps

Monta kukka-mukillista hyvinvointia

Luonnonmukainen pihapiiri on sydänalaa ihastuttava, mutta monilla meistä on silti esimerkiksi ihmisen loihtima nurmikko. Samettinen pihanurmikko voi olla nätti, mutta sitä ei kuitenkaan tarvitse jatkuvasti jyystää. Eikä kannatakaan, sillä ihan tavallinen, hieman hoitamaton nurmikko antaa värikkäitä lahjoja ja yllättävää taikuutta.

Ovikranssi

Kun ruohomaton antaa kasvaa vähän pidemmäksi, se tuottaa non-stoppina myös villikukkia, joita voi hyödyntää monin eri tavoin. Vaikkapa ovikranssiin voi vaihtaa tuoreet antimet joka kerta ennen nurmikon leikkuuta. Miten monta erilaista kaunistusta ulko-ovi saakaan kesän aikana! Näin ei tule myöskään katkottua luonnonkukkia ns. turhaan. Kranssin väkertäminen ja näpertäminen taas saattaa tuottaa meditatiivista tekemisen iloa. Vähän maadoittumistakin siinä sivussa, kasvien ja maaperän kosketuksen kautta.

Ja aina kun kranssi lakastuu, muistuttaa se elämän kiertokulusta, joka sekin on pohjimmiltaan kaunista. Auttaa pysymään olennaisessa kiinni.

Untitled

Kauneimpia luonnonkukat ovat kuitenkin siellä missä niiden kuuluukin olla, eli maassa. Niiden ”touhuja” on myös hauska panna merkille; illalla mennään supussa nukkumaan ja aamulla koko maailma on taas auki. Kukat ottavat tästä hetkestä kaiken irti. Milloin tahansa voi iskeä viikate, ruohonleikkuri, yöpakkanen tai rajuilma, mutta pelko ei heilauta elämän herkkyyttä tai täyttä potentiaalia millään tavalla. Luonnon olevaisten filosofia on varsin kunnioitettavaa ja pyrkimyksen arvoista.

Kun nurmikkoa ei leikata liian lyhyeksi, se auttaa myös siilejä selviytymään:

Siili syömässä

Hyönteiset viihtyvät pidemmässä heinikossa ja niin siileille riittää enemmän ravintoa. Samalla nurmikko säästyy auringon polttamilta.

Luonnonkukat ovat perinteinen osa juhannustaikoja, mutta miksi et kokeilisi vastaavia taikoja myös vaikkapa täysikuun ja uuden kuun aikoihin? Uusi kuu on sisäänpäin kääntymisen ja intentioiden aikaa ja täysikuu taas otollisempi ajankohta toivoa jotakin ulkopuolelta tulevaa saapuvaksi. Täysikuun loisteella ladattu energia on myös voimakkaampaa ja ”valoisampaa”.

Koko maailma auki

Yleensä huonekasveille jutellaan, mutta mikään ei estä puhumasta luonnonkukille. Kukat vastaanottavat kaikki sanat sellaisena kuin ne annetaan, ne sekä iloitsevat että myötäelävät yhdessä sinun kanssasi. Muistathan myös huomioida ja kiittää terapiasta.

Ota iloisesta tai huojentavasta tovista vielä valokuva ja tulosta se seinälle. Muistikuvankin voima voi auttaa esimerkiksi talven pimeinä hetkinä.

Luontoäidin timantit

Joka aamu uudet timantit. Ei hullumpaa.

Jos ruohonleikkuuprojektista jää kukkia yli, käytä syötävät kukat ruoanlaitossa tai leipomisessa. Kuivata tai pistä pakkaseen. Tee hivelevä ja tuoksuva jalkakylpy. Laita hiuskoristeeksi ihan tavalliselle kauppareissulle. Tee seppele ja mene se päässä töihin. Taivaan tuuletkaan ei ole rajana.

Lopuksi vielä arkipäivän taikuutta: Ei tarvitse olla mitenkään valaistunut tai ydinfysiikkaa lukenut, jotta ymmärtää vetovoiman lain. Joskus on tottakai ihan paikallaan olla vattuuntunut, mutta tarpeen tullen on ok taikoa pienellä ilolla lisää iloa. Ilo nimittäin kertaantuu yllättävän helposti ja leviää ties kuinka pitkälle, edistäen täten hyvinvointia monesta suunnasta. Se voi lähteä liitoon ja poikimaan niinkin pienestä kuin muutamasta luonnonkukasta, jotka on pelastettu ruohonleikkurin tieltä.

Iloa mukissa

Mukillinen iloa maljakossa ilahduttaa aina, ihan itsestään.

taru_aho_ps

Lahopuu ei ole maho puu

Luonnontilaisissa vanhoissa metsissä on aina myös lahoja puita. Se ei ole vika tai esteettinen epäkohta, joka pitäisi siivota pois näkyvistä. Luonnonmukaisessa, hyvin voivassa luonnossa mikään ei ole turhaa tai ylimääräistä. Lahopuu on sekä metsänelämän tärkeä tarkoitus, että tunnelmallista luonnontaidetta.

Uuden ja vanhan symbioosi

Lahoava puu on kaikkea muuta kuin rumuutta.

Kun lahoa katsoo lähempää, voi nähdä miten taidokkaan näköisiä kasveja ja eliöitä siinä kasvaakaan, ihan itsestään. Lahonnut puu kaikilla mausteilla voi olla kuin suoraan satukirjojen piirroksista, tai haltijoiden ja luonnonhenkien kuiskauksista.

Siinä missä joulua tunnelmoivat saattavat innostua tonttuovista, voi luontomystiikan harrastaja inspiroitua värkkäämään haltijaovia paitsi pihapuun juurelle, myös lahoaviin kantoihin tai puunrunkojen tynkiin. Ihanimpia rakennustarvikkeita ovat tietysti luonnon omat ainekset, mitä metsästä irrallisena löytyy. Lahoa puuta vasten asetettuna luomuksen somisteet muodostuvat luonnonläheisesti ja nopsasti, jälleen ihan itsestään.

Laho ei suinkaan ole jonninjoutavaa jätettä, vaan se luo ja ruokkii uutta kasvua ja kukoistusta.

Lahotaidetta

Koko lahoamisprosessi on kuin luonto rakentaisi pikkuhiljaa taidetta. Jostain pisteestä lähdetään ja luodaan vain vapautuneesti lisää, tietämättä etukäteen miten upea teoksesta matkan varrella tulee.

Toimii myös oivana elämänohjeena, jos ei tahdo pitäytyä yksityiskohtaisessa suunnitelmallisuudessa.

Lahotaidetta

Laho synnyttää elämää

Metsässä kuolema on yhtä kuin syntymä ja elämä, sillä jokainen maahan kaatunut puunrunko on jonkin eliölajin koti tai eväspaikka. Luonnonmukaisessa metsässä hehtaarilla on noin 60-120 kuutiometriä lahopuuta, toisinaan enemmänkin. Etelä-Suomen talousmetsistä kunnollista lahopuuta löytyy vain keskimäärin kolme kuutiota. Ei siis ihme, että jopa kolmasosa Suomen uhanalaisista ja silmällä pidettävistä lajeista kärsii juurikin lahopuun puutteesta.

Paitsi että lahopuu on esimerkiksi erilaisten sammalien, helttasienten ja kääpien ravinnon lähde, on moninaisten lajien ja värisävyjen tarkkailu mielenkiintoista ja palkitsevaa. Lahossa kasvaa paikoin yllättävän kirkkaita värejä. Tulee myös hyvä mieli, kun antaa luonnolle elämää, sen sijaan että väheksyisi ja raivaisi ”rumuutta” pois.

Lahotaidetta

Lahotaidetta

Rikkoutunut teos

Lahotaidetta | Silmät

Se katsoo sua ihan puun takaa

Lahotaidetta

Koivun tynkä tässä maisemoi itseään järven rantaan

p.s. Tsekkaa myös: Luonnonsuojeluliitto – Perusta lahopuutarha (vinkkejä oman pihapiirin monimuotoisuuteen)

Tilastotietojen lähde: Eeva-Liisa Hallanaro ym (toim): Metsän salainen elämä, Gaudeamus 2016

taru_aho_ps

Tervetuloa

luontoyhteyden taika

Elämässä tarvitaan punaisia lankoja; jotain pysyvää. Luontoyhteyden kokeminen on meidän jokaisen oikeus ja Pohjolan luonto sisäisen rauhan siementä täynnä.

Kolmassilma.net on mutkaton ja persoonallinen luontoyhteys-blogi, jonka rivien välissä on tilaa omille oivalluksille. Löydät täältä sanoja ja kuvia, joiden toivon inspiraation lisäksi välittävän myös luonnon sielukkaampaa puolta – luontomystiikan ainutlaatuista kosketusta. Se asuu luonnossa ihan kaikkialla, myös sun takapihalla.

Ihmisenä olemisen ei ole pakko olla niin totista tai tukkoista. Oikaise mättäälle ja käy peremmälle 🌿

Postausten kuvat liikkuvat akselilla Ylä-Savo / Kainuu / Koillismaa / Tunturi-Lappi. Kaikki allekirjoittaneen kamerasta kotoisin.

taru_aho