Saaga on tarina jolla on asiaa – omien polkujen kulkija vaihtoi nimensä ja jatkoi muina naisina matkaansa

Kyllä. Olen vaihtanut sekä etu- että sukunimeni, ihan virallisesti ja kokonaan. Jestas, mitä ihmettä on tapahtunut?

superkuu

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ei vaiskaan. Oli yksi kaunis päivä, kun päähäni tupsahti yhtäkkiä ajatus, että on ideoitava meille uusi, uljas ja uniikki sukunimi. Sellainen, jota ei ole kellään muulla, ja joka on paljon enemmän kuin taiteilijanimi.

Puoliso oli tietysti heti täysillä messissä, joten tuumasta toimenpanoon vaan. Samaan syssyyn tuli seuraava itsestäänselvyys, että jos kerta vaihdetaan, niin vaihdetaan sitten kerralla ja samalla molempien kaikki etunimetkin. Ai että, miten herkullista – tyhjä aihio, johon voi luoda ihan mitä tahansa!

Ideointi lähtee helposti lapasesta, joten nimikeksinnöt oli jo muutaman illan ja makustelun jälkeen selvät hommat. Ei muuta kun paperit vetämään ja nimilautakunnan ynnä muiden rattaiden raksuttamista odottamaan. Itse keksityn uudissukunimen osalta käsittely- ja hyväksymisprosessi kestää noin 3-9 kuukautta.

Uuden minän syntymä

Kaikki meni byrokraattisesti putkeen (= kärsivällisyys palkittiin) ja niin minusta tuli muutamien kuukausien päästä Saaga Saarnisola.

Sukunimi on elämäni neljäs, joten uusia allekirjoituksia on ennenkin tullut harjoiteltua, mutta oman identiteetin kannalta on nyt erilainen fiilis. Vaikka ihminen on aina yksilö, tuntuu jotenkin vielä enemmän siltä. Että oman luomistyön seurauksena syntyi ikään kuin itse, vaikka oli ennestäänkin oma itsensä. Jännä juttu.

Uutta nimeä kehitellessä en tähtäillyt liikaa merkityksiin, koska tiesin, että tiedän kyllä kun palikat osuu kohdilleen. Se toimii aina, niin nytkin.

| Northern Norway

Saaga

Sivistyssanakirja suomisanakirja.fi
1. Muinaisislantilaisia myyttis- Historia proosakertomuksia.

Synonyymisanakirja synonyymit.fi
1. seikkailutarina, sankaritarina.

Wikipedia – Saaga (nimi)
Alun perin sana on merkinnyt näkijää, ja Saga oli skandi­naavisessa myto­logiassa myös runouden ja historian jumalattaren nimi, joka toisinaan on samastettu myös Freijan kanssa.

Saga – Meaning & History behindthename.com
Possibly means ”seeing one” in Old Norse. This was the name of the Norse goddess of poetry and history, sometimes identified with the goddess Frigg. This is also a modern Swedish word meaning ”story, fairy tale”.

Kysy kirjastonhoitajalta kirjastot.fi
Saaga on ruotsalaisen Saga-nimen suomalainen muunnos. Saga on muinaisajan jumalatar Pohjoismaissa, tarkoittaa myös muinaispohjoismaisia taruja. [..] Sagan mallin mukaan syntyivät suomalaiset naisennimet ’Taru’ ja ’Satu’.

Saarni

Saarni on esimerkiksi skandinaavisessa mytologiassa tärkeä puulaji. Maailmanpuu ja elämänpuu, eli Yggdrasil oli jättimäinen saarnipuu, joka kannatteli koko maailmankaikkeutta.

Yggdrasil norse-mythology.net
Yggdrasil is the tree of life, and it is an eternal green Ash tree; the branches stretch out over all of the nine worlds in Norse mythology, and extend up and above the heavens. Yggdrasil is carried by three enormous roots, the first root from Yggdrasil is in Asgard, the home of the Gods it is just next to the well-named Urd, this is where the Gods and Goddesses have their daily meetings.

Sola

Sivistyssanakirja suomisanakirja.fi
1. Paikka jossa tie johtaa vuoriston tai harjanteen poikki lähekkäisten jyrkänteiden (tai jyrkänteen ja veden) välistä.
2. yleensä seinämien tai muu sellainen, tai muuta sellaista sivuilta rajoittama kapea väylä, käytävä tai muu, tai muuta tila.

Saarnisola

Saarnisola voisi olla vaikkapa ’maailmaa kokenut puu, joka kiipeää kapeaa polkua pitkin outoa valoa kohti, vaikka olisi millaisia jyrkänteitä vastassa’. Tarvittaessa raivaa ennen koskemattoman tien, suoristaa oksansa ja jatkaa taas matkaa omaan suuntaansa. Pelkällä rungon sisäisellä voimalla, jota ei voi sanoilla muotoilla tahi sammuttaa.

Voi että. On se vaan kaunis ja soljuva, vaikka itse sanonkin. Niin oman ja luonnollisen tuntuinen nimi.

| Kilpisjärvi

Ja niin Saarnisolat elivät onnellisina ja uniikkeina elämänsä loppuun saakka. Sen pituinen se.

p.s. Jos nimen vaihtaminen kiinnostelee sinuakin, lue lisää esim. maistraattien Nimiasiat -sivulta.

saaga_saarnisola