Kuvaus
Käsintehty Suomessa. Tekijä Saaga Saarnisola.
Korvakorujen puuriipukset on valmistanut suomalainen puuseppä kotimaisesta puusta.
Mikä on Visakoivu?
Visakoivut ovat lähes aina rauduskoivuja. Kasvitieteellisesti visakoivu ei ole oma laji tai alalaji, vaan puhutaan muunnoksesta. Visa on mutaation tuloksena syntynyt, siemenen kautta periytyvä muunnos. Visautuminen synnyttää puuaineeseen tavanomaista leveämpiä ydinsäteitä ja poikkeuksellisesti suuntautunutta solukkoa. Ilmiöön liittyy myös kuoren osien jääminen rungon sisään, mikä erottuu puuaineessa ruskeina täplinä ja juovina.
Puun lustot ovat aaltoilevan epäsäännöllisiä, ruskeat visasolut muodostavat usein poikkileikkauspinnassa V-kuvion. Mikäli tämä kuviointi jatkuu tasaisena yli koko pinnan, syntyy tähtimäinen kuvio eli niin kutsuttu visankukka. Visakoivua tavataan luontaisena ainoastaan Euroopassa ja täälläkin vain suppeilla erillisillä alueilla. Suomessa sitä esiintyy luontaisesti Etelä-Suomessa noin Jyväskylän korkeudelle asti, erityisesti entisillä kaskiviljelyalueilla.
Lähde: Visaseura.fi
Tekijästä
Saaga Saarnisola on luonnonläheisesti työskentelevä yrittäjä, kirjoittaja, koruntekijä, poronsarvien sorvaaja, riimunkaivertaja, luontoyhteysopas, Luonnonpakana® brändin perustaja ja Kolmas Silmä Puodin pitäjä.