Kuvaus
Kolmas Silmä Jewelry. Tehty kiukulla Suomessa. KSJ-brändin korut on käsin koottu ja kaiverrettu Kolmas Silmän omalla työpajalla.
Teräskorut eivät vaadi erityistä hoitamista vaan säilyttävät kiiltonsa olosuhteista huolimatta.
Yksisarvinen voimaeläimenä
Yksisarvinen on yleensä valkoinen hevonen, jolla on yksi sarvi otsalla silmien välissä. Saduissa yksisarviseen liitetään puhtaus, neitseellisyys ja viattomuus. Pimeät ja pahat voimat yrittävät usein saada yksisarvisen kiinni ja muuttaa koko maailman mustaksi ja pimeäksi paikaksi. Kun yksisarviset saavat elää, maailmassa säilyy kauneus ja hyvyys.
Yksisarvisen silmien välissä oleva sarvi symboloi "kolmannen silmän" olemassaoloa ja sen voimakasta toimintaa. Maailmamme voisi olla parempi paikka elää jos ihmiset löytäisivät yksisarvisen symbolisen voiman. Silloin eläminen olisi puhdasta, viatonta ja sopusointuista toisten ihmisten kanssa, eivätkä pelkästään omat tarpeet nousisi niin voimakkaasti esille.
Yksisarvisen voimalla voimme löytää takaisin herkkyytemme kokea asioita, uteliaisuutemme ja välittömyytemme kaikkea kohtaan. Kun yksisarvinen saapuu uniisi, on viesti selkeä, sinua ohjataan vilpittömän ja kauniin elämän tielle. Kolmas silmäsi voi avautua voimakkaasti, näet kuinka kaunis luontomme on ja opit myös huomaamaan kuinka jokainen ihminenkin on kaunis ja hyvä omalla tavallaan.
Lähteet: Markku Backman: Voimaeläimet - syvä yhteys, Whizhealer 2019









