HENKINEN YHTEYS ESIVANHEMPIIN
Yhteys esivanhempiin voi antaa mahdollisuuden alkaa hahmottaa myös uudenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia – menneisyys ei enää määrittele niitä. Kun työstämme edeltävien sukupolvien traumoja, autamme sekä menneitä, nykyisiä että tulevia sukupolvia. Menneisyys saattaa vaikuttaa yllättävän paljon tulkintoihimme tästä hetkestä. Lue vinkit miten voit käsitellä ja puhdistaa taakkasiirtymiä.
Teksti: Katariina Krabbe
Mitä varten yhteyttä esivanhempiin pitäisi vahvistaa? Muun muassa siksi, että kannamme edellisten sukupolvien traumoja. Taakkasiirtymät ovat työstämättömiä yhteisöllisiä ja yksilöllisiä ongelmia, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Niin kauan kuin niitä ei käsitellä, joku ottaa ne aina uudestaan kantaakseen, joten taakkasiirtymät voivat olla peräisin useammankin sukupolven takaa. Ainoastaan traumojen kohtaaminen ja käsittely katkaisee kierteen – muuten taakat siirtyvät aina seuraavalle sukupolvelle.
Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on luonnehtinut taakkasiirtymiä sijaisuuksien verkostoksi, jota kannamme mukanamme: se on tietoista ja tiedostamatonta vastuun ja taakkojen siirtämistä ja siirtymistä.
Traumat voivat olla peräisin varhaislapsuudesta tai jopa sikiövaiheesta, mutta myös myöhempinä ikäkausina sattuneista vakavista tapahtumista. Taakkkasiirtymiksi ne muodostuvat, kun ne jäävät käsittelemättä tilanteissa, jossa rakastava ja huolehtiva vuorovaikutus on puuttunut.
Tällaiset useammankin sukupolven takaa tulevat traumat voivat olla tiedostamattomia, ja ne voivat ilmetä monenlaisina psyykkisinä ja fyysisinä oireina ja sairauksina: ahdistuksen ja masennuksen, psykoosien, neuroottisten ongelmien, syömishäiriöiden ja fyysisen sairastelukierteen, vaikkapa jatkuvan päänsäryn, ruuansulatushäiriöiden tai ihottuman taustalla voi olla traumaperintö.
Traumat voivat koskea myös koko yhteisöä tai kansakuntaa. On selvää, että esimerkiksi meillä suomalaisilla on traumaattinen historia, ja sotien aiheuttamat traumat ovat siirtyneet taakkasiirtyminä eteenpäin.
Menneisyys on läsnä nykyhetkessä
Sekä menneisyys, nykyisyys että tulevaisuus ovat läsnä kaiken aikaa. Kannamme aina mukanamme sekä menneisyyden vaikeita ja kipeitä asioita että tietysti niitä hyviäkin.
Menneisyys vaikuttaa meidän tulkintoihimme tämänhetkisestä tilanteesta sekä siihen, millaisia mahdollisuuksia me näemme tulevaisuudessa. Ne vaikuttavat valintoihimme nykyhetkessä, ja sitä kautta suoraan myös tulevaisuuteen – tämän päivän valinnathan vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu: esimerkiksi, jos menen tänään myöhään nukkumaan, olen huomenna väsyneempi, kuin jos menisin ajoissa nukkumaan. Tai jos syön terveellisesti ja pudotan painoa, saatan välttyä sairastumasta diabetekseen, johon menneisyyden perusteella tiedän kantavani vahvaa geneettistä taipumusta.
Jos kuitenkin nykyhetkessä käännymmekin reilusti katsomaan sitäkin osaa menneisyydestä, minkä olemme halunneet unohtaa tai mitä emme edes tiedosta, otamme sen vastaan, kohtaamme sen sekä annamme sille äänen ja sanat, saamme mahdollisuuden alkaa hahmottaa myös uudenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia – menneisyys ei enää määrittele niitä.
Voimme muistella oman elämämme tapahtumia, mutta esimerkiksi varhaislapsuudesta ei välttämättä ole muistikuvia – ehkä vain tarinoita, mitä meille on kerrottu. Mutta meille on usein kerrottu – ainakin jotakin – myös edeltävien sukupolvien elämästä, ja nekin voivat auttaa hahmottamaan, mistä oikein tulemme, miksi vaikkapa perheen tunneilmasto oli sellainen kuin oli. Jokaisessa suvussa on myös niin sanottuja ”luurankoja kaapissa”, salaisuuksia, joista ei ole puhuttu suoraan, mutta niihin on saatettu viitata, ja ne ovat vaikuttaneet asianosaisten elämään – ja siirtyneet todennäköisesti taakkasiirtyminä eteenpäin.
Henkinen yhteys esivanhempiin
Arkijärjen ja mielen tasolla on vaikeaa päästä kiinni asioihin, joista emme tiedä kuin palasia tai emme tiedosta ollenkaan. Sukututkimus on nykyään helpompaa kuin koskaan, ja aina kannattaa myös kysellä elossa olevilta sukulaisilta, mitä he tietävät tai muistavat, ja kysyä, löytyykö esimerkiksi vanhoja papereita, valokuva-albumeita, kirjeitä tai päiväkirjoja. Mutta vaikkei mitään tietoa olisi saatavissa, peli ei ole menetetty, vaan kannattaa kokeilla henkisen yhteyden luomista esivanhempiin.
Jo se auttaa, että muistelet heitä, mutta voit tehdä siitä myös rituaalin etenkin näin kekrinaikaan, mutta halutessasi muulloinkin. Voit esimerkiksi rakentaa esivanhemmillesi alttarin, johon voit asettaa valokuvia edesmenneistä sukulaisista tai joitakin heistä muistuttavia esineitä. Sytytä alttarille kynttilä, kun haluat muistella heitä, ja pyydä heidät mukaan tähän hetkeen. Voit vaikka laulaa jonkin laulun ja asettaa heitä varten alttarille jotain syötävää ja juotavaa. Laita silmät kiinni, hengitä muutaman kerran syvään, ja kiinnitä huomiosi omaan kehoosi ja sen tuntemuksiin. Keskity sitten haluamaasi henkilöön. Näe hänet sellaisena kuin hänet muistat, tai jos et ole tuntenut kyseistä henkilöä, sellaisena kuin hänet kuvittelet. Voit muistella sitä, mitä tiedät hänestä ja antaa hänen täydentää aukkoja mielikuvituksesi avulla. Koeta tunnistaa, miltä hänestä tuntui.
Ei haittaa, vaikka et tietäisi yksityiskohtia, inhimilliset tunteet ovat kuitenkin aina samoja. Usein meillä on myös samanlaisia elämänkokemuksia kuin edeltävilläkin sukupolvilla – juuri taakkasiirtymien vuoksi. Me kannamme itse asiassa myös kehossamme, solutasolla, sukupolvien takaisia kokemuksia, sillä kun äiti oli vasta sikiö isoäidin kohdussa, hänellä oli jo ne munasolut, joista minä ja veljeni myöhemmin kehityimme. Meidän kannattaakin hakea vastauksia sisäänpäin kääntymällä, ei jostain ulkopuolelta.
Kun tunnet olevasi valmis, kiitä esivanhempia ja sammuta kynttilä.
Itkuvirret suora linja tuonpuoleiseen
Pelkästään edellä kuvailtu keskittyminen auttaa luomaan yhteyden edeltäviin sukupolviin ja lisäämään ymmärrystä menneisyydestä, mutta erinomainen keino puhdistaa ja parantaa näitä sukulinjoja on käyttää apuna itkuvirren voimaa.
Entisinä aikoina uskottiin, että itkuvirret olivat suora linja tuonpuoleiseen, eli niiden avulla vainajien kanssa voitiin kommunikoida. Tämä toimii tänäkin päivänä!
Itkuvirsien avulla menneisyyden haamut saavat äänen sillä edesmenneiden sukulaisten tarinat tulevat sanoitetuiksi. Yksityiskohtien ei tarvitse olla oikein, tarinan ei tarvitse olla kokonainen, silti itkuvirren avulla tavoitetut tunteet ovat aitoja, ja niiden ilmaiseminen vapauttaa ja puhdistaa tehokkaasti.
Itkuvirsiä voi laulaa itsekseen, muta vielä antoisampaa on osallistua itkuvirsityöpajaan, sillä silloin tarinat tulevat paitsi sanoitetuiksi, myös kuulluiksi. Ja kun kuulemme muidenkin itkuja, jaamme samat tunteet ja ymmärrämme, että oma suku ei ole sen huonompi tai parempi kuin muidenkaan, vaan kaikilla on salaisuuksia, traumoja ja taakkasiirtymiä.
Kun tällä tavalla tuomme menneisyyden päivänvaloon, autamme edeltäviä sukupolvia postuumisti, mutta samalla autamme itseämme. Ja koska nyt käsittelemme näitä asioita ja tulemme niistä tietoisiksi, pystymme paljon todennäköisemmin katkaisemaan taakkasiirtymien kierteen ja olemaan siirtämättä niitä seuraaville sukupolville.
p.s. Jos haluaisit kokeilla itkuvirsiä, katso lisätietoja verkkosivuiltani: tunnesukellus.fi
Lähteet
- Lähteenä on käytetty Pirkko Siltalan haastatteluun perustuvaa omaa artikkeliani Tulevaisuus aukeaa menneisyyden kohtaamisesta, joka on julkaistu Elonkehä-lehden numerossa 4/2019.
Katariina Krabbe on toimittaja, folkloristi (FM), itkuvirsiohjaaja ja luonnonuskova. Ensimmäiset kokeilunsa noituuden parissa hän teki vuonna 1998 tehdessään pro gradu -tutkielmaa uuspakanallisesta noituudesta. Kymmenen vuotta sitten hän astui samanistiselle polulle, joka on nykyään erottamaton osa hänen eklektistä noituuttaan. Katariina on myös Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry:n pitkäaikainen aktiivi sekä opettaa noituutta ja vetää seremonioita Suomen noitaopistossa. Katariinan kuva: Inka Hell
Kolmassilma.net Toimitus
Luonnonpakanan verkkolehti on artikkeleita luonnonmystiikasta kiinnostuneille omien polkujen kulkijoille.
Tilaa artikkelit 🌿
Haluatko automaagisen ilmoituksen Kolmassilma.netin uusista jutuista? Ole hyvä.
