Julkaistu Jätä kommentti

Riimut ennustajana ja oman intuition työkaluna – miten riimumerkkejä tulkitaan ja käytetään

Riimut Riimukivet Riimujen tulkinta ja lukeminen Riimuilla ennustaminen Saaga Saarnisola Riimujen merkitys

RIIMUJEN VIISAUS VIE SISÄISEN TIEDON ÄÄRELLE

Ikiaikaisten riimujen sanotaan sisältävän kollektiivista ja suorapuheista viisautta, jonka avulla on mahdollista ymmärtää asioiden ja tapahtumien luonnollinen järjestys. Riimumerkkien välityksellä voi oppia kommunikoimaan niin arkkityyppisten voimien, kuin oman intuitionkin kanssa.

Teksti: Saaga Saarnisola

Saaga SaarnisolaRiimukivillä viitataan paitsi muinaisiin riimukirjoituksella kaiverrettuihin kivipaaseihin, myös erityiseen riimujärjestelmään, joka on uurrettu tai maalattu joko pieniin kiviin tai puisiin nappuloihin.

Riimut puhuvat jo pelkästään yksinkertaisella, mutta samalla mystisellä symboliikallaan ikiaikaisen viisauden kieltä. Samaa ”kieltä” jo muinaiset viikingit käyttivät asioiden ja tapahtumien luonnollisen kulun oivaltamiseen. Myös luonto ja luonnon kiertokulku on ollut vahvasti mukana riimujen viitoittamalla tiellä.

Vanhin riimumerkistö (jota nimitetään vanhemmaksi futharkiksi) käsittää 24 merkkiä, joilla jokaisella on ikään kuin oma luonto, tai luonne. Vaikka riimut ovat olleet myös riimukirjoituksen aakkosia, jokainen riimumerkki kuvastaa erilaisia maailman tai tietoisuuden elementtejä. Ne muodostavat tavallaan oman metakielen, jonka avulla voi ilmentää merkityksiä, joihin tavanomainen kieli tai päivätietoisuus ei pysty.

Riimujen käyttö ja lukeminen on aina ollut hyvin käytännönläheistä ja konkreettisempaa kuin esimerkiksi astrologia tai numerologia, vaikka muinaisina aikoina riimuja on hyödynnetty myös maagisina merkkeinä, joiden välityksellä on kommunikoitu jumalien kanssa. Riimut ovat kertoneet vastauksia niin arkipäivän kysymyksiin kuin elämän ja kuoleman asioihinkin. Riimukivet ovat olleet sekä muutoksen, että henkisen kasvun välineitä ja riimuilta saatuja neuvoja ja niiden voimia kunnioitettiin pyhästi.

Riimut intuition työkaluna

Riimujen avulla voi oppia paljon itsestään ja saada lisää potkua oman intuition hyödyntämiseen. Riimuneuvonpito tarkoittaa tavallaan sitä, että riimujen kautta ollaan yhteydessä oman minuuden eri tasojen kanssa – eli käytännössä kysytään neuvoa Itseltä, joka parhaiten tietääkin miten tulisi toimia. Näin riimut voivat auttaa kehittämään omaa polkua ja elämää suotuisaan ja otolliseen suuntaan, omanlaiseksi ja omien mieltymysten mukaiseksi.

Yksinkertaisin riimuneuvonpidon tapa on keskittyä kysymykseen, nostaa riimupussista intuitiivisesti yksi riimu ja tulkita sen sanoma riimujen tulkintaoppaan avulla. Käytännössä riimut eivät vastaa kyllä tai ei -vastauksia edellyttäviin kysymyksiin, vaan ennemminkin antavat viitteitä jonkin asian perimmäisestä tarkoituksesta. Jos esimerkiksi kysyy ”miksi olen jatkuvasti uupunut”, riimut voivat vastata muutosta tai kriisiä enteilevällä riimulla, jonka tarkempi tulkinta ohjaa oivaltamaan tarvittavat muutokset omaan elämään, jotta uupumus voi väistyä.

Riimukivien avulla voi tehdä erilaisia tulkintakuvioita samaan tapaan kuin tarot- tai oraakkelikorteilla. Tietyssä järjestyksessä ja kysymyksiin keskittymällä voi katsoa esimerkiksi menneisyys / nykyhetki / tulevaisuus -kuvioita, tai pyytää riimuilta ohjausta vaikkapa rakkaus- tai muissa ihmissuhdeasioissa. Riimun voi nostaa myös tietylle ajanjaksolle ohjaukseksi, esimerkiksi päivän tai kuukauden riimun.

Vaikka riimumerkeillä onkin jokaisella oma juureva ja erityinen sanomansa, mikään ei estä lukemasta riimukiviä, kuten muitakin oraakkeleita tai taikamerkkejä, oman vaiston avulla. Niitä voi tulkita ikään kuin ”omien merkkien” tai niiden lähteiden antajina. Lopulta riimut vain valaisevat sen, minkä jo tiedät syvällä sisimmässäsi. Asioiden ja tapahtumien luonnollisen järjestyksen.


Lähteenä käytetty riimujen e-tulkintaopasta Saaga Saarnisola: Riimujen tulkinta – riimukivien ikiaikainen viisaus (Kolmas Silmä Publications, 2019). Tämä artikkeli on julkaistu myös Kuudesaisti.net -sivustolla.


Kolmassilma.net Toimitus

Luonnonpakanan verkkolehti on artikkeleita luonnonmystiikasta kiinnostuneille omien polkujen kulkijoille.

Tilaa ja lue ilmaiseksi 🌿

Haluatko automaagisen ilmoituksen uusista jutuista? Ole hyvä.

Saattaisit pitää myös

Kommentoi artikkelia