Saamelaisten alkuperäiskulttuurista puhuttaessa tulee ensimmäiseksi mieleen seidat, noaidit, noitarumpu ja tietysti porot. Näistä ja monista muista muinaiseen saamelaisuuteen hitsaavista luonnonläheisistä ja osin vähän mystisistäkin asioista kertoo Saamelaisten mytologia -kirja. Ja minä melkein hyppäsin saivoon.
Yhteistyössä: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura *
Saamelaisten muinaisuskosta ja maailmankuvasta kertova teos on järkälemäinen, 557-sivuinen katsaus saamelaisten kiehtovaan mytologiaan.
Kirjan takakansi:
”Mitä tarinoita seidat, revontulet ja pyhät erämaajärvet meille kertovat? Millaiset ovat saamelaisen samaanin, noadin taidot? Mikä olento on tunturissa vaaniva staalo?
Saamelaisten muinaisusko on enemmän kuin uskonto – se on maailmankuva, jonka varassa pohjoinen kansa on elänyt sopusoinnussa tämän- ja tuonpuoleisten voimien kanssa. Perinteitä ja myyttejä on joikattu, kerrottu tarinoina iltanuotioilla ja annettu opetuksina nuoremmille, jotta elämä jatkuisi.
Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen kirja avaa eteemme saamelaisten mytologian ainutlaatuiset legendat, ja auttaa samalla valtaväestöä ymmärtämään paremmin pohjoisen alkuperäiskansan ikivanhaa historiaa ja kulttuuria. Samalla teos jatkaa tärkeää keskustelua saamelaisten kulttuurisista oikeuksista.”
– Pentikäinen & Pulkkinen: Saamelaisten mytologia, SKS 10/2018
”Juha Pentikäinen on kansanuskon ja mytologian tutkijana tunnettu Helsingin yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori. Risto Pulkkinen on Helsingin yliopiston uskontotieteen dosentti ja Lapin yliopiston pohjoisen etnografian dosentti sekä Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappi.”
Teoksen luvut on jaettu yhdeksän aihepiirin alle: Johdanto saamelaisiin ja saamelaisuuteen alkuperäiskansana, saamentutkimus, kosmologia, jumalat ja tuonpuoleiset olennot, antropologia, noaidi ja noitarumpu, uskomuksellinen eläinmaailma, lestadiolaisen herätysliikkeen saamelaisvaiheet sekä lopuksi yhteenveto saamelaisten perinteistä, elämäntavasta ja kulttuurista, ennen ja nyt.
Mielenkiintoisen ja erittäin laajan asiasisällön lisäksi kirjan sivuilta löytyy myös jonkin verran kuvamateriaalia, sekä piirroksia että valokuvia.
Hyppää saivoon
Yksi suurimmista saamelaisen mytologian pähkinöistä on saivo -käsite. Saivo eli sáiva / saajve on tietyn tyyppinen pyhä luonnonpaikka, joka voi olla joko tunturi tai järvi.
Jotkut saivojärvistä käsitetään kaksipohjaisiksi ”räppänäjärviksi”, joissa jopa kalat saattavat livahtaa järven pohjasta karkuun sen alapuoliseen, tuonpuoleiseen maailmaan. Saivojärvillä asustaa ainakin sáiva-olentoja / vainajien henkiä sekä veden haltijaväkeä.
Muoniossa, Äkäslompolon kupeessa sijaitseva Pakasaivo on yksi esimerkki kaksipohjaiseksi mielletystä saivojärvestä.
Syyskuussa, kun olimme mieheni kanssa käymässä Pakasaivolla, oli tunnelma aika pitkälti sanoilla kuvaamaton. Tuoksuvan havumetsän keskellä oli jotenkin vaikea hahmottaa, että oltiin Lapin puolella, mutta tuon Lapin helvetiksi kutsutun paikan energia sen sijaan iski koko kropan läpi. Semmoinen yhtä aikaa sydämen kanssa lyövä autuuden aalto, kuin olisi ollut ”kotona”.
Näinpä heti haltijahahmonkin piirtyvän rantakallioon. Jätetään kuva hänestä kuitenkin julkaisematta, ettei vaan suutahda tai jotain. Jonkinlainen pyhyyden fiilis oli paikassa joka tapauksessa selvästi läsnä. Kiitos ikimuistoisesta kokemuksesta.
Auringon lahjoittamat sarvipäiset myötäjäiset
Saamelaisen poronhoidon ja laaja-alaisen poro-nomadismin käsitetään juontavan juurensa aiemmin villinä vaeltaneen tunturipeuran kesyttämisestä. Sekä peuralla että porolla on ollut merkittävä asema myös saamelaisten maailmankatsomuksessa.
Vanhimmat kirjalliset dokumentit saamelaisten poronhoidosta ovat viikinkiajalta. Porotalouteen keskittynyttä saamelaisuutta pidetään yhä edelleen ”aitosaamelaisena” osana saamelaista yhdistelmätaloutta, jossa porojen monitahoinen vaikutus ulottuu myös muihin elinkeinoihin.
Saamelaisessa mytologiassa porot ovat viime kädessä peräisin auringosta. Joidenkin noitarumpujen keskiosassakin (ns. aurinkokeskisessä rummussa), on aurinkorombissa poron tai peuran hahmo, tai vaihtoehtoisesti sarvet. Eräässä eeppisessä joiussa ”Päivän pojan kosiomatka jättiläisten maahan” Aurinko lahjoittaa pojalleen ja tämän morsiamelle myötäjäisiksi ensimmäiset peurat.
Mielen kieliopin noitakuviot
Noitarumpu kaikkine piirteineen, kuvioineen ja sivujuonteineen on jo kauan ollut yksi suosikkikiinnostuksistani. Noitarummusta olen myös kirjoittanut muualle, esimerkiksi tänne.
Noitarumpu on tosiaan saamelaisen samaanin, eli noaidin työväline. Tavallinen, tarkoitukseensa vihkimätön rumpu ei voi olla maagisessa mielessä toimiva noitarumpu, vaikka siihen maalaisikin samanlaisia kuvioita. Täysin rummun toiminnan tietää vain noaidi itse, eikä se toimi väärissä käsissä. Ainakaan halutulla tavalla, olettaisin.
Saamelaisten mytologia -kirjassa noitarummun kuvioista kerrotaan mm. seuraavaa:
”Rumpukuvioitten tulkinta on vaikea tehtävä, jonka tutkimus on vasta alkutaipaleella. Haastetta voidaan verrata hieroglyfien tulkintaan tai jonkin muun kuolleen kielijärjestelmän koodin avaamiseen: kaikkia merkityksiä ei tunneta, mutta materiaalin pintapuolinenkin tarkastelu vakuuttaa – kuten myös intuitio – siitä, että merkkejä sitoo yhteen jokin ytimeltään looginen järjestelmä, johdonmukainen kielioppi. Rumpu on osa samanistista mytologiaa ja rituaalia, jolloin samaaniuden voisi määrittää Juha Pentikäisen ehdottaman käsitteen mukaisesti mielen kieliopiksi.”
Hienosti sanottu. Mielen kielioppi, se on kova juttu.
* kirja saatu kustantajalta
Tietoa teoksen saatavuudesta sekä Saamelaisten mytologian korjattu kuva- ja lähdeluettelo on luettavissa ja tulostettavissa täällä: finlit.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/saamelaisten-mytologian-viitetiedot.
p.s. Postauksen kuvissa rekvisiittana vilahtava rumpu on Rumpu-ukon uniikkia mallistoa ja helistin Lovesta Craftsin laadukasta suomalaista käsityötä. Jos haluat tunnelmointiin tai soitantaan jotain erilaista, suosittelen molempia.
