Julkaistu Jätä kommentti

Mikä on amuletti ja miten onnenkaluja on käytetty ennen ja nyt

Amuletti korut Elämänpuu kaulakoru Triskele Septagrammi Korpinkallo Vegvisir koru Symbolikorut Mytologia koru Amuletti riipus

TIETOPAKETTI AMULETEISTA

Amuletti tai amuletti koru on kautta aikain ollut viehkeä väline, jolla voidaan pyrkiä vaikuttamaan elämässä tapahtuviin asioihin; joko keveästi, pontevasti tai vähän salaakin. Amuleteilla on saatettu esimerkiksi torjua epäonnea, suojautua keljuilta tyypeiltä tai loihtia menestystä omalle kohdalle. Millaisilla tavoilla amuletti tai ikiaikaiset symbolit voivat auttaa tällaisissa päämäärissä?

Teksti: Saaga Saarnisola

Saaga SaarnisolaAmuletit tai amulettikorut ovat jo muinaisesta arjesta saakka olleet mukana pidettäviä suojaesineitä, joiden on uskottu tuovan kantajalleen kaunista ja hyvää elämää – onnea eteen tulevissa tilanteissa ja suojausta kaikenlaista pahaa vastaan. Huonon onnen lisäksi amuletti on voinut suojata mm. sairauksilta, onnettomuuksilta tai pahalta silmältä, jonka kohtaaminen on saattanut aiheuttaa monenlaista katalaa, kuten vaikka impotenssin.

Onnenkaluista perinteisimpiä ja tutuimpia ovat esimerkiksi neliapila tai hevosenkenkä, jota muuten näkee aika usein väärinpäin aseteltuna. Hevosenkenkä nimittäin tulee ripustaa avoin puoli ylöspäin, jotta onni ei valu toivotusta kohteesta pois. Onnenlantti on myös hyvin tuttu amuletin muoto, jota ei välttämättä tule edes ajatelleeksi jonkin sortin “amulettina”. Onnenlantti tuottanee ensisijaisesti vaurautta, olihan sellainen (ensilantti) Roope Ankallakin, jonka rahasäiliö lienee ehtymätön.

Tässä jutussa

  • Amuletin piirteet
  • Mitä eroa on amuletilla ja talismaanilla?
  • Amuletti on suojannut onnea varastamiselta
  • Symbolien merkitys amuleteissa
  • Kivet amuletteina
  • Amuletin lataaminen omaan käyttöön
  • Amuletin virkistäminen
Vegvisir riimukompassi koru Käsintehtyjä koruja Teräskoru Riimumerkit Kaulakoru symboli Koru lahjaksi Pakana kauppa
KAULAKELLO RIIMUKOMPASSI (VEGVISIR) VIE KULKIJAN AINA PERILLE, VAIKKEI TIETÄISI EDES MÄÄRÄNPÄÄTÄ

Amuletin piirteet

“Amuletti on suhteellisen pieni, yleensä kaulassa kannettava korua muistuttava taikakalu. Amulettiin liittyy usein myös esineeseen piirretty tai kaiverrettu kuva, tunnus tai teksti. Yksinkertaisimmillaan amuletti on ollut pergamenttiin piirretty tunnuskuva, jota on kannettu kaulassa.” – Wikipedian määritelmiä amuletista

“Amuletti. 1. (taivutus: amulet/tia, -issa ja niin edelleen) mukana pidettävä esine, jonka uskotaan tuottavan onnea kantajalleen.” – Sivistyssanakirja

“Amuletti. Pieni esine, usein riipus, jonka uskotaan mm. suojaavan sen pitäjää sairauksilta tai muilta onnettomuuksilta. Sen uskotaan tuovan onnea.” – Urbaani Sanakirja

Eräänlaisen taikaesineen ominaisuuksista huolimatta nykyajan amuletin funktio on kuitenkin täysin kantajansa valittavissa – jos amuletti on koru, se voi olla pelkästään sitäkin. Kiva idea voisi olla amuletin pitäminen muistimerkkinä, samaan tapaan kuin ennenvanhaan sidottiin lanka sormeen, jotta muistettiin jokin tarvittava asia tai tehtävä.

Yksinkertaisimmillaan esimerkiksi kaula-amuletti voikin toimia muistuttajana itselle tärkeästä asiasta; päätöksestä, suunnasta, tavoitteista tai omista arvoista. Se voi ikään kuin antaa tukea haasteiden tullessa, kuvastaen tai palauttaen mieleen millaisia askeleita olisi toiveissa ottaa, tai mikä olikaan tärkeintä. Siten amuletti voi mielestäni edesauttaa jopa onnea tai menestystä, ilman sen kummempia taikavoimia.

Amuletti korut Liz Sabol Jewelry Art kaulakoru Septagrammi Man in the Moon Celestial Sun Symbolikorut Mytologia koru Amuletti riipus
LIZ SABOL JEWELRY ART TERÄSKORUJA

Mitä eroa on amuletilla ja talismaanilla?

Voisi ajatella, ettei amuletilla ja talismaanilla välttämättä ole suuria eroja, koska molemmat voivat olla esimerkiksi suojelevia tai onnea tuovia. Yleisesti ja ”virallisesti” amuletti toimii passiivisesti ja talismaani aktiivisesti, joka tarkoittaa vähän kuin taustatukea (amuletti) ja eturintamaa (talismaani). Siten amuletit ovat kepeämpää kamaa kuin voimakkaat talismaanit, joiden toiminta voi olla hieman mystisempää.

Käytännössä suurin ero on, että talismaani on taikaesine, joka on yleensä valmistettu alusta loppuun tarkoin määriteltyä, erityistä tarkoitusta / toiminnallisuutta varten, ja prosessi on toimitettu rituaalinomaisesti ja seremoniallisesti. Toisaalta taas amuletin voi muuntaa talismaaniksi lataamalla siihen talismaanin toimintoja (mutta ei toisinpäin). Talismaanit itsessään ovat paljon amulettia laajempi käsite, mutta tässä yhteydessä puhutaan ihmistä suojelevista talismaaneista.

Ulkonäöltään nykypäivän amuletti on usein enemmän korunomainen ja talismaani taas joko esinemäisempi, muulla tavalla mukana kuljetettava tai tärkeällä hetkellä kädessä pidettävä erityinen taikakalu. Sekä amuletin että talismaanin olomuoto voi kuitenkin olla melkeinpä millainen tahansa – se voi olla mm. koru, kallo, pieni patsas, maskotti, käpälä, kolikko, avaimenperä tai vaikkapa pieni käsityö.

Amuletti korut Elämänpuu kaulakoru Yggdrasil Tree of Life Maailmanpuu Symbolikorut Mytologia koru Amuletti riipus
ELÄMÄNPUU KORUJA (MAAILMANPUU, YGGDRASIL, TREE OF LIFE)

Amuletti on suojannut onnea varastamiselta

Ennen muinoin suomalainen kansalainen uskoi yleisesti, että onnen määrä on vakio. Eli jos naapurilla oli onnea tai hän oli jostain syystä onnellinen tai innostunut, se oli auttamatta itseltä pois, joten onni täytyi eliminoida naapurin puolelta esimerkiksi ”pahalla silmällä” katsomalla. Sillä saattoi aiheuttaa toiselle monenlaista harmia, sairautta, menetystä ja epäonnea, sukupuolisen kyvyttömyyden tai jopa kuoleman. Kehutkin saatettiin tulkita pahoiksi aikomuksiksi, joten niitäkin torjuttiin mitä merkillisimmillä tavoilla.

“Pahan silmän on yleensä ajateltu johtuvan kateudesta vaurautta, menestystä ja kauneutta kohtaan. Pahalla silmällä katsoja saattoi toki myös sanallisesti kirota kohteensa. Ovelta käännytetyn kerjäläisen kerrotaan usein katsoneen taloa pahalla silmällä ja lähtiessään mutisseen vaikkapa: Ettepä itsekään siellä enää kauan leipää syö. [..] Kaiken takana on onnen vakioisuuden periaate, jonka mukaan saatu hyvä on aina pois joltain toiselta.

[..] Oletetun pahalla silmällä katsovan, kateen, kehut saatettiin tehdä voimattomiksi vähättelemällä kehuttua asiaa tai vastaamalla röyhkeällä, kehujan häkellyttävällä tavalla, esimerkiksi ´vittu suuhuis, leppänen palikka paimeneks´. Silmäämisen seuraukset voitiin estää myös esimerkiksi sylkemällä mahdollisen silmääjän perään. Rivo ele tai kommentti saattoi jopa estää silmäämisen kokonaan. Nykypäivänä käytetyt rivot käsimerkit voidaan usein tulkita tästä samasta näkökulmasta.”

“Amuletti (> lat. ameletum, suojaesine) on mukana pidettävä esine, jonka uskotaan tuovan hyvää onnea tai suojaavan kantajaansa pahaa, kuten sairauksia, onnettomuuksia ja noituutta (paha silmä) vastaan. [..] Etenkin pikkulapset oli tapana suojata silmäyksiä ja vaikkapa vaihdokkaaksi joutumista vastaan amuletinkaltaisella esineellä, jonka teho saattoi perustua esimerkiksi raudan tai kuoleman väkeen. Kristillisenä aikana tällaisena amulettina on käytetty myös virsikirjaa tai sen sivua. Hevosilla saattoi myös olla valjaissaan amuletin tavoin vaikuttavia esineitä.” – Pulkkinen & Lindfors, Suomalaisen kansanuskon sanakirja

Osa tuosta rajallisen onnen määrän uskomuksesta on saattanut siirtyä aina nykypolville saakka; ihan huomaamatta normaalien toimintatapojen kautta opittuna ja kertautuneena. Samoin eräänlainen varuillaan oleminen; koska tietää pahan silmän väijyvän heti nurkan takana, on tottakai syytä olla alati puolustusvalmiudessa. Joten, jos kiusatkin ovat vanhaa mallia, mikseivät vanhat konstitkin voisi tepsiä vielä tänäkin päivänä – kuten vaikkapa harmien vaikutuksilta suojaavat amuletit.

Evil eye rannekoru Paha silmä amuletti Symbolikorut Mystiikka kauppa
PAHA SILMÄ -KORU (EVIL EYE) RANNEKORUNA

Symbolien merkitys amuleteissa

Periaatteessa mikä tahansa esine voi toimia amulettina, oli siinä symboliikkaa tai ei. Symbolit voivat kuitenkin antaa amuletille tietynlaista vahvistusta tai mielikuvien kautta toimivaa taikaa. Symbolit voivat ikään kuin lisätä korun tai esineen sytyttämää itseluottamusta, ja sitä kautta vahvistaa kantajansa omaa voimaa.

Amulettiin voi liittyä esineeseen piirretty tai kaiverrettu kuva, tunnus tai teksti, mutta amuletti voi jo itsessään esittää jotakin (esimerkiksi korun riipus). Symbolit kuvastavat usein luonnonvoimia, ikiaikaisiin uskomuksiin liittyviä käsitteitä (kuten vaikka onnenapila tai riimusymboli), taikamerkkejä, kirjaimia, numeroita tai muita ihmisen merkityksellisiksi kokemia kuvioita.

Amuletti korut Viikinki riimut Riimuamuletti Sidosriimut futhark Käsintehtyjä koruja Symbolikorut Mytologia koru Amuletti riipus
POLTTOKAIVERRETTUJA RIIMUAMULETTEJA PORONNAHKANAUHASSA

Esimerkiksi viikinkiaikaisilla riimuilla varustetuissa riimuamuleteissa tai riimutalismaaneissa käytettävät nk. sidosriimut tarkoittavat yhden tai useamman riimumerkin yhdistelmää, jotka on ”piirretty päällekkäin” voimakkaamman symbolisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tunnetuimpia sidosriimu -symboleita ovat mm. Onni, Suojelu ja Healing (yllä kuvassa vasemmalta oikealle).

Amuletti korut Northern Viking Jewelry teräsriipukset Viikinki koru Symbolikorut Mytologia koru Amuletti riipus
NORTHERN VIKING JEWELRY® TERÄSRIIPUKSIA

Kivet amuletteina

Luontoperäiset ainekset ovat mitä oivallisimpia amuletteja tai niiden osia. Sen sijaan että ripustaisi kävyn kaulaansa, voi olla mukavampaa käyttää vaikkapa kiviriipuksia tai kivirannekoruja. Voimakivetkin toimivat tottakai myös amuletteina, kuten monet tänä päivänä tekevät esimerkiksi rumpuhiottujen puolijalokivien kanssa. Eri kivilaaduilla tunnetaan erilaisia uskomuksia niiden symbolisista merkityksistä, joten voimakivikorun tai kiven voi valita näillä perusteilla. Voimakivien käytöstä voi lukea lisää täältä ja täältä.

Kiva idea: Etsi luonnosta sopivan kokoinen, litteähkö ja sileä luonnonkivi. Piirrä tai maalaa kiveen haluamasi symboli ja käytä mukana pidettävänä amulettina.

Amuletti korut Kivirannekoru Voimakivikorut Kivikauppa netissä Kivet ja kristallit
PUOLIJALOKIVISIÄ KIVIRANNEKORUJA

Amuletin lataaminen omaan käyttöön

“Lataamiseksi” kutsutussa toimenpiteessä tärkeintä on ilmaista amuletille, millaisia symbolisia ominaisuuksia haluaa sen sisältävän, eli mikä on korun tai esineen varsinainen homma. Tämän voi ohjeistaa joko ääneen, mielessään, loitsulla loihemalla tai pitkänkin kaavan rituaalin läpiviennillä; olennaisinta on kuitenkin selkeä intentio, minkälaisen varauksen on esineeseen luomassa.

(Jos tällaiset lataussysteemit eivät puhuttele itseä ollenkaan, ne voi jättää vallan tekemättäkin, koska amuletti voi mainiosti toimia ilman seremonioitakin.)

Lataamisen voi suorittaa joku toinen, jolla on tarvittava tieto-taito, mutta mielestäni omaan käyttöön tuleva amuletti on parhainta ladata itse. Näin sen kanssa syntyy heti myös henkilökohtaisempi yhteys, joka on kuin keskinäinen luottamus; syvempi yhteisymmärrys tavoitteiden laadusta, joita kohti amuletin kanssa ollaan matkaamassa.

Yksinkertainen tapa ladata amuletti, toimi näin:

Ennen lataamista amuletti on hyvä tarvittaessa puhdistaa, sekä fyysisesti että energeettisesti (vinkkejä alempana). Sen jälkeen tyhjennetään myös pääkoppa turhasta kuonasta, keskitytään pitelemään korua tai esinettä kädessä ja suljetaan silmät. Seuraavaksi visualisoidaan miten tahdotaan onnenkalun toimivan sekä nähdään sen toimintatapa konkreettisesti toteutuneena. Vaikkapa että ”tämä amuletti suojelee minua aina kun tunnen olevani eksyksissä”, ja nähdään itsemme tilassa, jossa ei ole mitään hätää. Sitten hengitetään kolmesti syvään. Viimeiseksi visualisoidaan välkehtivä valo, joka sisältää äsken luodun latauksen, ja mielikuvitellaan tuon välkehtivän valon imeytyvän amulettiin. Lopuksi avataan silmät, kiitetään amulettia sen suojauksesta ja otetaan se käyttöön.

Korvakorut Korpinkallo Vegaaninen linnunkallo Korppi voimaeläimenä Pakana kauppa
PIENET KORPINKALLO KORVIKSET VOIVAT TOIMIA MYSTIIKKAA TUOVANA RITUAALIASUSTEENA, SILLÄ VOIMAELÄIMENÄ KORPIN ON USKOTTU TUOVAN TAIANOMAISIA VOIMIA.

Amuletin virkistäminen

Siinä missä ihminenkin voi nääntyä haasteiden selättämiseen, miksei myös esine voisi väsyä ongelmien suodattamiseen, ja siten tukkeentua niihin. Tällöin saatetaan tarvita vähän raikastusta.

Tukkoisten onnenkalujen ”puhdistamista” ja voiman virkistämistä tehdään yleisesti esimerkiksi täydenkuun valossa kylvettämällä, virtaavassa tai juoksevassa vedessä käyttämällä (mikäli esine sietää hyvin vettä), kivien tai kristallien avulla energisoimalla (esim. seleniittilaatalla, ametistipedillä tai vuorikristallin päällä), äänen värähtelyllä (mm. rummuttaminen, äänimaljat), luonnonsuolalla tai suolavedellä pirskottamalla, auringon valossa lepuuttamalla tai suitsukkeilla tahi yrteillä savuttamalla. Intentiolla ja ajatuksella, että esine puhdistuu siihen kuulumattomista energioista.

Mukana kulkevan amuletin kerrotaan voivan imuroida haltijansa huolien lisäksi muidenkin raskaita energioita. Vaikka ei varsinaisesti uskoisikaan esineellä olevan vuorovaikutteisia ominaisuuksia, ei puhdistamisesta varmasti haittaakaan ole ja siitä voi samalla tehdä kivan ja tunnelmallisen rituaalin. Kun keskittyy asettelemaan taikakaluja ikkunalaudalle kuun valoa vastaanottamaan, jo pelkästään se voi olla hyvinkin maadoittava ja puhdistava toimitus.

Lähteet

  • Murphy-Hiscock, Arin: Vihreä noita, Viisas elämä 2018
  • Permutt, Philip: Kivien parantava voima, Delfiini Kirjat 2012
  • Pulkkinen & Lindfors: Suomalaisen kansanuskon sanakirja, Gaudeamus 2016
  • wikipedia.org/wiki/Talismaani

Kuvien korut saatavilla Kolmas Silmä Puoti verkkokaupasta.

Alkuperäinen artikkeli amuleteista ja talismaaneista on julkaistu Kolmassilma.netissä huhtikuussa 2020. Jutun kuvat ja tekstit päivitetty 13.9.2022.


Kolmassilma.net Toimitus

Luonnonpakanan verkkolehti on artikkeleita luonnonmystiikasta kiinnostuneille omien polkujen kulkijoille.

Tilaa ja lue ilmaiseksi 🌿

Haluatko automaagisen ilmoituksen uusista jutuista? Ole hyvä.

Saattaisit pitää myös

Kommentoi artikkelia