Suomalaisten pyhät puut: Puiden merkitys, symboliikka ja vanhat perinteet

KAHDEKSAN PYHÄÄ PUUTA

Suomalaisten pyhät puut Mänty, Kuusi, Kataja, Koivu, Leppä, Pihlaja, Tuomi ja Tammi. Lue kunkin puulajin symbolisista merkityksistä, rohtokäytöstä ja vanhoista uskomuksista sekä inspiroidu entisajan tavoista miten pyhiä puita ja -paikkoja on vaalittu. Siinä sivussa saattavat pahat hengetkin tulla karkotetuksi.

Teksti: Marja Simonen, kuvat Lasse Simonen

Puiden rituaalinen palvonta on ollut osa esivanhempiemme elämää vuosisatojen ajan.

Pyhät puut olivat portteja ihmisten ja henkimaailman välillä. Puussa saattoi asua haltia, jota ei sopinut suututtaa. Puita tarvittiin myös esimerkiksi parantamistaikoihin.

Lähes joka pihalla on ennen muinoin kasvanut pyhä puu, minkä kohtalon on katsottu olevan yhteydessä talon asukkaiden kohtaloon.

Kotipihan pyhän puun lisäksi suomalaisilla on ollut muita pyhiä uhripuita sekä esimerkiksi pyhiä lehtoja.

Alla esittelen lyhyesti suomalaisten pyhät puut ja sen, miten ne ovat olleet osa esivanhempiemme elämää.

Tässä jutussa

• Pyhät puut: Mänty
• Pyhät puut: Kuusi
• Pyhät puut: Kataja
• Pyhät puut: Koivu
• Pyhät puut: Leppä
• Pyhät puut: Pihlaja
• Pyhät puut: Tuomi
• Pyhät puut: Tammi
• Pyhiä puita kohdeltiin kunnioittavasti
• Kristinuskon tulo vieraannutti ihmiset puista
• Pyhien puiden hyödyt ennen ja nyt

Pyhät puut: Mänty

Mänty on toiminut karsikkopuuna, mihin on kaiverrettu tietoa syntymistä, kuolemista ja muista merkityksellisistä asioista.

Vainajalle saatettiin tehdä oma karsikkopuu myös hautauspaikalle johtavan tien varteen. Sen tarkoitus oli muistuttaa mahdollisesti vaeltelemaan lähtevää sielua siitä, ettei sen enää sopinut tulla kotiin.

Karsikkopuuna saattoi toimia myös kuusi tai koivu, mutta karhunkallohongan piti olla mänty.

Karhunpeijaisten jälkeen karhun kallo nostettiin kallopetäjään, jotta karhun sisin olemus pääsisi varmemmin palaamaan taivaisille syntysijoilleen.

Mänty voi elää vanhaksi. Esimerkiksi Möhkön ruukkimuseossa on palanen männystä, millä oli kaadettaessa ikää 563 vuotta. Puun syntymävuodeksi kerrotaan vuosi 1418 ja kaatamisvuodeksi vuosi 1981.

Honka on siis ehtinyt nähdä niin Ruotsin suurvalta-ajan, Venäjän vallan ajan kuin Suomen itsenäistymisenkin.

Männystä saa niin tärpättiä, tervaa, kukkaterapiatippoja, eteeristä öljyä kuin pikiöljyäkin. Mäntyperäisiä tuotteita on käytetty muun muassa yskän hoitoon.

Pyhät puut: Kuusi

Kuusi on palvellut monen suomalaisen tietäjän ja parantajan uhripuuna.

Myös monilla taloilla ja jopa kokonaisilla kylillä on ollut omat uhrikuusensa. Uhripuiksi päätyivät etenkin vaakasuunnassa kasvavat kuuset eli tapionpöydät.

Sinikka Piippo kertoo kirjassaan Kasvien maaginen maailma, että kuusi on ollut Suomessa yleinen taikuuden väline ja kanava aliseen vainajien luo.

Haudoille lasketaan edelleen kuusiseppeleitä, mikä juontaa juurensa haluun luoda yhteys aliseen kuusen avulla.

Kuusi on toiminut myös juhannus-, hää- ja nimipäiväpuuna sekä karsikkopuuna.

Kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tässä kertoo, joulukuusiperinne on tullut Suomeen Saksasta vasta 1800-luvulla.

Perinteisessä lääkinnässä on hyödynnetty kuusesta saatava pihkaa, neulasuutetta sekä esimerkiksi kuusenkerkkiä.

Nikotus on “loitsittu kuuseen” ja kuusenkerkkiä on ripoteltu lattialle hyvän rehuvuoden toivossa.

Pyhät puut: Kataja

Kataja on pitkäikäinen ja sitkeä puu, minkä oksista vapautuu poltettaessa vahva tuoksu.

Katajaa on pidetty hyvien voimien edustajana, mitä pahat voimat pelkäsivät. Pahoja voimia saatettiin karkottaa esimerkiksi oveen kiinnitetyllä katajanoksalla.

Katajaa käytettiin myös sekä ulkoisesti että sisäisesti erilaisten terveysongelmien hoitamiseen.

Katajan marjoja ja neulasia on käytetty sekä höyryhengityksessä että esimerkiksi erilaisten kipujen hoidossa.

Kataja on ollut myös yksi suomalaisten juhannusvihdan ainesosista yhdessä koivun, lepän sekä esimerkiksi kuisman kanssa.

Siperian shamaanit ovat hengittäneet katajan savua päästäkseen transsiin. Käytettävissä olevien lähteiden perusteella katajaa ei ole käytetty Suomessa tähän tapaan, mutta katajanoksakimpun polttaminen on kuulunut kekriaamun perinteisiin.

Lisäksi on ajateltu, että katajalla on oma haltia, jonka voi lahjoa karjan suojelijaksi.

Pyhät puut: Koivu

Koivua pidettiin elämän ja kuoleman yhdistäjänä.

Monet pohjoiset kansat ovat pitäneet koivua maailmanpuuna, jonka juuret ovat alisessa maailmassa, mutta jonka latvus on ylhäällä jumalten luona.

Monen suomalaisen talon pitämyspuuna on ollut nimenomaan koivu, joita kasvaa koko Suomessa.

Koivusta saa tuohta, mahlaa, teetä ja vihtoja. Näistä kaikista on ollut hyötyä ihmiselle, joten ei ihme, että koivun on koettu säteilevän voimaa ja terveyttä.

Koivuun on liittynyt Suomessa lukuisia uskomuksia. Sinikka Piipon mukaan koivun on uskottu toimivan esimerkiksi:

• Änkytykseen
• Nikotukseen
• Ihotauteihin
• Syyliin
• Vatsakipuihin
• Hammassärkyyn

Valkoisen magian ohella koivua on käytetty myös mustassa magiassa.

Hedelmällisyyteen ja karjaonneenkin yhdistetyt koivut ovat edelleen osa suomalaista juhannusperinnettä, sillä ovenpielet kuuluu koristella nimenomaan koivuilla.

Koivuja käytetään edelleen myös hääpaikan koristelussa.

Pyhät puut: Leppä

Lepän on ajateltu olevan metsänhaltian oma puu.

Lepän avulla voitiin poistaa metsänväen vihoja.

Se oli myös lemmenpuu, jonka kuorta piti syöttää henkilölle, jolta toivoi saavansa rakkautta.

Sinikka Piipon kirjan perusteella lepällä on ollut merkittävä rooli germaanisessa perinteessä ja slaavilaisilla alueilla.

Suomessa leppää on käytetty parannusloitsuissa ja terveysmagiassa mahdollisesti enemmän kuin mitään muuta puuta.

Siitä on tehty parantavia vihtoja ja hammastikkuja. Leppä on auttanut myös käärmeen puremien sekä tulehtuneiden paiseiden hoidossa.

Kolmella lepästä taitetulla tikulla on karkotettu käärmeitä. Tikut on pantu ristiin paikkaan, mistä käärmeen on nähty lähtevän. Samalla on pitänyt sanoa: “Martta, Martta, muista jälkes.”

Eläinmagian ja rohtokäytön ohella leppää on käytetty myös säämagiassa.

Pyhät puut: Pihlaja

Pihlajan maine suomalaisten pyhänä puuna on säilynyt näihin päiviin asti.

Etenkin toisen puun rungosta tai muutoin oudosta paikasta kasvavia pihlajia pidettiin pyhinä.

Kotipihlajalla uskottiin olevan sekä pahaa karkottavaa että hyvää kutsuvaa voimaa. Pihlajaa saatettiinkin käyttää karja- ja kalaonnea lisääviin taikoihin.

Etenkin pihlajanmarjoilla ajateltiin olevan onnea tuovaa voimaa. Marjoilla voitiin parantaa miehen naimaonnea – tai ennustaa säitä.

Pihlajan pyhyys käy ilmi myös Kalevalasta: “Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasilla, marjaset sitäi pyhemmät.”

Pihlaja on edelleen arvostettu villiyrtti, mistä voi hyödyntää marjat, lehdet ja silmut.

Toki pihlajaa on osattu käyttää Suomessa myös mustaan magiaan. Pihlajan avulla on saanut aiheutettua toiselle vaikkapa keltataudin.

Pyhät puut: Tuomi

Tuomea ei yleensä mainita pyhistä puista puhuttaessa. Bettina Malinen kuitenkin toteaa pro gradussaan, että myös tuomi on ollut suomalaisille pyhä.

Näin on ainakin erään vuonna 1936 haastatellun viitasaarelaisnaisen kertoman perusteella. Haastattelun perusteella tuomen erityinen tehtävä on ollut suojella naisia “pahoilta juonilta”.

Tuomea ei ole kuulunut istuttaa pihaan, mutta jos pihassa on kasvanut tuomi, on talon omistajan pitänyt vaalia puuta sen pyhäksi katsotun ominaisuuden takia.

Tuomesta on myös valmistettu esineitä, minkä lisäksi tuomen marjoja on syöty sekä käytetty kasvilääkinnässä. Ote Karjalan Sivistysseuran julkaisusta OMAT MEČÄT MIELUSAMMAT..:

“Tuomi kaunehešti kukkiu kešän alušša ta šen marjoja šyyvväh verekšenä. Marjoista vieläkeitetät voijetta, millä voijetah šattautunehie ta šiäkšien puromie paikkoja. Ennein tuomenkuorta käytettih parkkiainehena ta siitä luajittih vihrietä ta tumman ruškieta väriainehta.

Tuomen puuaineh on luja ta šiitä luajittihh vemmeltä, tuomie pietäh vielä rekie šituoissa. Muasterit käytetäh tätä puuta pikkuesinehie luatieissa. Tuomi koristau pihamaita ta šen kukinta-aika lupuau viluo šiätä.

Tunnen tuomen muista puista, anopin kylän akoista (sp.).”

Pyhät puut: Tammi

Myös tammea on pidetty elävien ja kuolleiden maailmat yhdistävänä elämänpuuna.

Tammi kätki sisälleen maagista voimaa. Tammella on mahdollisuus tarjota ihmiselle ikuinen onni tai esimerkiksi ikuinen rakkaus.

Sinikka Piippo mainitsee kirjassaan suomalaisen legendan, minkä mukaan Linnunrata on syntynyt kaadetun tammen tammenterhoista.

Tammesta on käytetty etenkin nuorista oksista keväällä kerättyä kuorta. Sitä voi kuivattaa, minkä jälkeen siitä voi valmistaa esimerkiksi keitettä.

Keitettä tiedetään käytetyn liikahikoiluun, ihottumiin, suonikohjuihin, peräpukamiin, ripuliin sekä esimerkiksi palovammoihin – siis todella monipuolisesti erilaisiin terveysongelmiin.

Myös tammenterhoilla on hoidettu ripulia.

Tammenterhoissa on hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiinia, mutta ne pitää käsitellä huolellisesti ennen syömistä ruoansulatusongelmien ehkäisemiseksi.

Pyhiä puita kohdeltiin kunnioittavasti

Puun pyhyys on voinut selittyä sillä, että siinä on asunut haltija tai sen luona on uhrattu erilaisille hengille.

Joissain tilanteissa puu on ollut pyhä, koska se on toiminut pyhän ilmentymänä. Se ei ole ollut enää pelkkä puu, vaan se on ilmaissut jotain muuta.

Tuonpuoleisen edustajia – kuten haltioita – oli kohdeltava hyvin, koska heille kuului osuus maan tuotosta.

Vainajat ja haltijat tuli myös pitää ajan tasalla talossa sattuneista tapahtumista, kuten lasten syntymistä ja taloon tulleista miniöistä.

Jos vainajia ja haltioita ei pidetty tyytyväisinä, talon asukkaat saattoivat sairastua ja kohdata muunkinlaista epäonnea. Kohtalonyhteys korostuu etenkin nimikkopuista puhuttaessa.

Puun ja sen omistajan suhde oli erityinen. Koska puun kukoistus takasi kantajansa onnen, omistaja hoiti puuta hyvin, ja puu kiintyi omistajaansa. Jos puulle sattui joitain, myös ihmistä kohtasi onnettomuus – ja toisinpäin. Ajateltiin, ettei toinen voinut elää ilman toista.

Kristinuskon tulo vieraannutti ihmiset puista

Kristinuskon leviämisen myötä pyhiä puita ja hiisipaikkoja alettiin hävittää Suomessa. Kirjallisissa lähteissä suomalaisten pyhät lehdot mainitaan tiettävästi ensimmäisen kerran juuri vuonna 1229, jolloin paavi Gregorius IX kehotti kirkkoa ottamaan lehdot haltuunsa.

Kuten Pauliina Kainulainen kertoo kirjassaan Metsän teologia, kirkon pyrkimykset kaataa pyhiä puita ja tuhota vanhoja lehtoja kohtasivat vastarintaa. Idän kirkko oli suopeampi suomalaisten vanhoja tapoja kohtaan, mutta Novgorodinkin piispa käski tuhota pyhät lehdot ja uhrikivet vuonna 1534.

1600- ja 1700-luvuilla papisto yritti tosissaan saada suomalaiset lopettamaan puiden palvonnan, mutta urakka eteni hitaasti suomalaisten ollessa haluttomia luopumaan puistaan. Pyhiä lehtoja kaadettiin vielä 1800-luvun lopulla.

Laatiessani artikkelia Pohjois-Karjalan pyhistä paikoista huomasin, että Itä-Suomessa on edelleen vanhoja pyhiä puita. Koska Liperissä sijainnut Puromäen uhrimänty kaatui vuonna 2020, vanhin pyhä puu lienee Kesälahden Lönnrotinpetäjä, mikä on istutettu joskus 1500–1600-luvuilla.

Pauliina Kainulainen kertoo kirjassaan senkin, että kristinuskon leviämisen myötä suomalaisia puulajeja alettiin jaotella “pyhiin” ja “pahoihin” sen mukaan, miten paljon niistä oli hyötyä ihmiselle.

Mänty, koivu ja kuusi olivat tämän näkemyksen mukaan pyhiä.

Sen sijaan palvonnan kohteina tai välikappaleina olleet pihlaja, haapa ja leppä luokiteltiin pahoiksi ja “paholaisen luomiksi” puiksi. Pahoiksi puiksi laskettiin myös paju ja tuomi.

Käsitykset vaihtelivat ja olivat ristiriitaisiakin.

Olennaista on huomata, miten kristinuskon vaikutus alkoi etäännyttää ihmistä luonnosta nostamalla esiin ajatuksen, miten jotkut puut olivatkin paholaisen luomia.

Pyhien puiden hyödyt ennen ja nyt

Suomessa on tunnettu erityyppisiä pyhiä puita:

• Karhunkallohonka
• Pitämyspuu
• Lapselle tai hääparille istutettu nimikkopuu
• Metsästäjien ja kalastajien uhripuut
• Tapionpöytä
• Karsikkopuu
• Seitapuu

Lisäksi Suomessa on ollut hiisiä eli pyhiä lehtoja. Pyhissä lehdoissa muinaissuomalaiset tapasivat toisiaan.

Pyhät lehdot ja pyhät puut on valittu usein muista poikkeavan ulkonäkönsä perusteella.

Ihmisten sekä pyhien puiden ja niissä asuvien haltioiden yhteyteen liittyi jatkuvuus.

Puu oli osa taloa tai kokonaista kylää. Jos puu voi hyvin, myös talo/kylä voi hyvin. Siksi puuta piti kohdella kunnioittavasti.

Ajat muuttuvat, mutta edelleen jonkin vanhan ja uljaan puun edessä on helppo ymmärtää, miksi esivanhempamme pitivät puita pyhinä – eikä perinne ole vielä täysin kuollut, kuten esimerkiksi tämä Heilissä vuonna 2021 julkaistu artikkeli osoittaa.

Lähteet

• Sinikka Piippo: Kasvien maaginen maailma (2019)
• Pauliina Kainulainen: Metsän teologia (2013)
• Ylen artikkeli pyhistä puista (31.08.2018)

---

Artikkelin kirjoittaja on kulttuuriantropologi ja sisällöntuottaja Marja Simonen Kultainto-blogista. Häntä kiinnostavat Suomen luonnon pyhät paikat, joissa tämän- ja tuonpuoleisen ero tuntuu ohuelta.

---

Tilaa ja lue ilmaiseksi 🌿

Saattaisit pitää myös