Päivätär, Kuutar, Ilmatar ja muut luonnottaret

SALAPERÄISET LUONNOTTARET

Suomalaisessa ja karjalaisessa perinteessä esiintyvät luonnottaret on todennäköisesti alkujaan käsitetty luonnon alkuvoimien henkilöitymiksi. Tällä tavalla ymmärrettyjä luonnottaria ovat esimerkiksi Päivätär, Kuutar, Otavatar, Ilmatar ja Tuuletar. Mytologioissa luonnottaria ovat voineet olla myös kohtalottaret, jotka kehräsivät ihmisen kohtalon langan.

Teksti: Katariina Krabbe

Alkuvoimiin liittyvät ja niitä ylläpitävät luonnottaret poikkeavat aiemmassa kirjoituksessani käsittelemistä luonnonhaltijoista siinä, että heitä ei ole tiettävästi kukaan tavannut eikä heidän palvonnastaan ole juurikaan tietoa. Loitsuperinteessä tällaisiin feminiinisiin luonnonilmiöiden ylläpitäjiin on kuitenkin vedottu.

Pohjois-Karjalasta, Savosta ja Pohjanmaalta on lisäksi tallennettu perinnettä, jossa puhutaan luonnottarista ryhmänä – asiayhteydestä riippuen luonnottaria voi olla kaksi, kolme tai neljä.

Koska luonnottaria on suhteellisen usein kolme, on arveltu, että tällaisilla luonnottarilla voisi olla yhteys skandinaavisen mytologian kohtalottariin, norniin, joita on niin ikään kolme.

Kolme nornaa oleskelivat tarinoiden mukaan maailmanpuu Yggdrasilin juurella olevan Urdin kaivon luona. Siellä he kehräsivät jokaisen vastasyntyneen ihmisen kohtalon langan. Urd (kohtalo) kehrää säikeet, Verdandi (kehittyminen, joksikin tuleminen) kiertää ne yhteen ja Skuld (syyllisyys), joka vastaa intialaista karman käsitettä, katkaisee langan. Nornat ovat siis henkilöitynyt kohtalo samaan tapaan kuin antiikin mytologian kohtalottaretkin.

Suomalaisessa perinteessä luonnottaria on kuitenkin yhtä usein neljä, mikä toisaalta näyttää usein liittyvän alkusointuun neljä neitoa.

Luonnottaret lypsivät rinnoistaan rautaa

Kristfrid Ganander kertoo Mythologia Fennicassa, että luonnottaret ovat ”kolme reipasta neitoa, jotka Ilmarisen pajassa omista rinnoistaan lypsivät kolmea lajia rautaa” ja jatkaa että luonnottaret olisivat ainoastaan raudanvalmistuksessa vaikuttavia luonnonvoimia, joita kutsuttiin myös nimillä ”Raudan-haltiat, Emuset, Tyttäret, neijet, jotka synnytit rautaa”.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä ainakin pohjoiskarjalaisessa loitsuperinteessä luonnottarilla on osuutensa myös esimerkiksi tulen synnyssä, ja heidän apuunsa vedotaan metsästys- ja kalastusloitsuissa sekä kylvetysloitsuissa, joilla parannetaan sairauksia. Esimerkiksi Kontiolahdelta kerätyssä Yhdeksän taudin synnyssä pyydetään apuun yksiköllistä Luonnotarta ja sanotaan: ”Luonnotar on lemmenlapsi, Väinämöisen vävyn tyttö.” Luonnnotar mainitaan myös Tapion tyttärenä.

Kummallista kyllä, Luonnotar on toisinaan mainittu myös tautien alkuperänä. Risto Pulkkisen ja Stina Lindforsin mukaan niin luonnotarten luonne kuin niiden toimialatkin olivatkin hämärtyneitä jo 1800-luvulla kerätyssä aineistossa.

Luonnottaret Päivätär ja Kuutar

Aurinkoa on palvottu jumalana tai sitä pidetään jumalan vertauskuvana monissa uskonnoissa, ja lähes kaikissa kulttuureissa sekä aurinko että siihen liittyvät jumaluudet on tulkittu maskuliinisiksi. Poikkeuksena on japanilainen auringon jumalatar Amaterasu Omikami, mutta sekin on auringonjumalan luoma.

Suomalaisessa perinteessä esiintyy kuitenkin Päivätär, auringon tytär, joka voidaan tulkita auringon jumalattareksi – sana päivä tarkoittaa suomen kielen itämurteissa aurinkoa.

Päivätär esiintyy loitsuissa yhdessä Kuuttaren kanssa: Päivätär kehrää hopeaa ja Kuutar kuunsäteistä kultaa, ja yhdessä he kutovat näistä kallisarvoisia vaatteita ja koruja, joita ihmisetkin havittelevat itselleen ja joskus saavatkin.

Päivätär ja Kuutar mainitaan loitsuissa myös ampiaisten emuina, eli lajinhaltijoina, joita pyydetään pitämään lapsensa aisoissa. Samalla he ovat mehiläisen lajinhaltijoita, mikä tuokin tähän käsitykseen logiikkaa – onhan mehiläistä pidetty yliseen kuuluvana olentona, joka tuo parantavia voiteita. Kullankeltainen, makea hunaja on myös helppo yhdistää ajatuksissa auringon kultaan.

Päivättären hahmo kansanperinteessä on saattanut saada vaikutteita keskiaikaisten kirkkojen seinämaalauksista, joissa Neitsyt Maria on toisinaan kuvattu auringon (ja joskus myös kuun) kanssa. Toisaalta Päivätär on saattanut alkujaan olla elämää ja valoa hallinnut jumalatar ennen kuin Neitsyt Maria korvasi hänet – samaan tapaan kuin Louhi oli mahdollisesti alun perin kuoleman ja pimeyden jumalatar. Ainakin edesmennyt professori Anna-Leena Siikala piti tätä mahdollisena.

Päivätär asuu Päivölässä, joka on alun perin tarkoittanut ylistä, jumalten maailmaa. Kuulut Päivölän pidot sijoittuvat Kalevalassa Louhen hallitsemaan Pohjolaan, mutta tämä lienee myöhempää tulkintaa ajalta, jolloin mielikuvat ylisestä olivat jo unohtuneet – alun perin kansaperinteessä kyse oli jumalten juomingeista.

Päivän tyttärenä on joskus mainittu Otavatar, eli Otavan tähtikuvion jumalatar. Häntä on kutsuttu avuksi hankkimaan varastettu tavara takaisin – tähtikirkkaina öinä Otava näyttää olevan aina paikalla, joten Otavatar on luonnollisesti nähnyt varkaat, jotka ovat yrittäneet toimia yön pimeyden turvin.

Ihmisten esivanhempana pidetty Karhu on syntymyytin mukaan synnytetty ”kuun sivulla, tykönä päivän, Otavaisen olkapäillä, päällä taivosen yhdeksän”, ja laskettu sieltä kultaisessa kätkyessä ja hopeisissa vitjoissa alas maan päälle. Ihan tarkkaan tämä ei kerro, kuka Karhun äiti oli, mutta selkeästi Karhu on jumalallista alkuperää, ylisen väestä peräisin. Karhun suojelijana ja saaliinhaltijana toimii Hongotar tai Hongatar.

Luonnottaret Ilmatar ja Tuuletar

Ilmatar on nimensä mukaisesti ilman jumalatar tai ilmaelementtiä hallitseva luonnotar.

Ilmatar on alkuemo ja luojatar, joka Kalevalan maailmansyntyrunon mukaan sukelsi alkumereen tylsistyttyään yksinäisyydestään. Hänen maatessaan alkumeressä sotka teki pesänsä hänen polvelleen ja muni kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Ilmattaren liikauttaessa polveaan munat putosivat veteen ja menivät rikki. Näistä munista Ilmatar muovasi maailmankaikkeuden.

Ilmatar on Kalevalassa myös Väinämöisen äiti, joka kantaa häntä kohdussaan 30 vuotta ennen kuin synnytti hänet. Kansanperinteemme tuntee Ilmatar-hahmon, joka mainitaan myös alkuemona, mutta Väinämöisen äitinä hänen hahmonsa on pitkälti Elias Lönnrotin luomistyön tulos.

Laatokankarjalaisessa kansanrunoudessa maailmanluojana ja alkuäitinä esiintyy Iro-neito, joka synnyttää Väinämöisen, Joukahaisen ja Ilmarisen. Tuuletar on luonnotar, jota on loitsuissa kutsuttu yleensä Etelättären eli lempeän etelätuulen olomuodossa.

Lähteet:

• Biedermann, Hans 1993: Suuri symbolikirja, suomentanut ja toimittanut Pentti Lempiäinen, WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva
• Ganander, Kristfrid 1995 (alun perin 1789): Mythologia Fennica. Recalmed
• Kauhanen, Erkki 2003: Samaanien Suomessa hyöri jumalia luonnon täydeltä. Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2003
• Kouvola, Karolina 2021: Pohjolan jumalattaret. SKS Kirjat, Helsinki
• Leino, Eeva Maria & Leiwo, Tytti 2021: Paluu jumalattaren luontoon. Viisas elämä, Helsinki
• Pulkkinen, Risto & Lindfors, Stina 2016: Suomalaisen kansanuskon sanakirja. Gaudeamus, Helsinki
• SKVR-tietokanta – kalevalaisten runojen verkkopalvelu

---

Katariina Krabbe on toimittaja, folkloristi (FM), itkuvirsiohjaaja ja luonnonuskova. Ensimmäiset kokeilunsa noituuden parissa hän teki vuonna 1998 tehdessään pro gradu -tutkielmaa uuspakanallisesta noituudesta. Kymmenen vuotta sitten hän astui samanistiselle polulle, joka on nykyään erottamaton osa hänen eklektistä noituuttaan. Katariina toimii myös Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry:n puheenjohtajana sekä opettajana Suomen Noitaopistossa. Katariinan kuva: Inka Hell

---

Tilaa ja lue ilmaiseksi 🌿

Saattaisit pitää myös