Katariina Kärkelän Hiraeth ja Pohjan kruunu nostavat luontoperäistä spirittiä

KAKSI ROMAANIA MYYTTIAINEKSILLA

Katariina Kärkelän kirjoittamat Hiraeth ja Pohjan kruunu ovat teoksia, joissa yhdistyy monta palasta kerralla: tarinoiden ja myyttien maailma, upea ja rikas suomen kieli, filosofiset oivallukset ja kaupan päälle vielä puhdasveriset seikkailukertomukset sekä voimakkaasti läsnä olevat luontoretket. Lue ja hämmästy miten kansien sisältö voi muuttaa jopa arkipäiväistä elämänkulkua.

Yhteistyössä: Aviador Kustannus *

Minä olen hirveän huono kirjallisuusihminen. Tunnustettakoon se tässä heti kärkeen. En lue kirjoja päivittäin tai kuukausittainkaan, ja tulin ajatelleeksi, että saattoipa olla aika kauan siitä, kun olin viimeksi lukenut tai kuunnellut jotain muuta kirjallisuutta kuin tietokirjoja tai elämänkerrallisia teoksia. Olen kai vain niitä tyyppejä, jotka ajautuvat enemmän konkreettisten tekemisten kuin lukemisen puoleen; sellainen nopealiikkeinen persoona, joka käyttää kirjoja lähinnä tietolähteinä työn parissa.

Nämä kaksi romaania tahdoin kuitenkin ehdottomasti lukea, kahdestakin syystä: 1) koska tunnen kirjailijan henkilökohtaisesti, tiesin ja arvasin aivan varmaksi ettei vastaan tule huttua tai latteaa sanomaa, ja 2) koskaan ei liene ainakaan haittaa, jos välillä irtaantuu todellisuudesta ja avaa oven ikään kuin toisenlaiseen maailmaan. Tässä houkutteli tietysti myös teosten myyttiainekset, jotka eivät suinkaan ole tuulesta temmattuja, vaan Katariinan uskomattoman laajasta tiedon aarrearkusta ammennettu.

Katariina Kärkelä: Hiraeth

”Satujen ja myyttien maailmasta ammentava romaani kertoo aarneista, jotka suojelevat maailmaa sytyttämillään pyhillä tulilla. Romaanin upea kieli kannattelee sen lukuisia sisäkkäisiä, päähenkilö Astraean kuulemia tarinoita, jotka sijoittuvat milloin pohjoisiin, milloin taas välimerellisiin maisemiin.

Fantasiagenren perinpohjin tunteva kirjailija sekä tekee kunniaa suurille edeltäjilleen että luo uutta tyyliä, jolle on ominaista filosofissävytteinen pohdinta. Teoksen aikatasot liikkuvat esihistoriasta nykyhetkeen ja jopa tulevaisuuteen. Pohjavireeltään romaani henkii kaipuuta menneisiin kulta-aikoihin ja samalla kantaa huolta ihmiskunnan tulevaisuudesta. Samalla se on puhdasverinen seikkailutarina ja luontoretki lukijoiden nautittavaksi.”

”Sinun jälkesi ovat jo maailmassa. Enää et voi niitä poistaa.”

Aviador Kustannus 2020, kovakantinen teos, sivumäärä 340.

Katariina Kärkelä: Pohjan kruunu

”Fantasiaromaani Pohjan kruunu kertoo vuonna 2020 ilmestyneen Hiraeth-teoksen taustatarinan. Katariina Kärkelän luoma saaga kertoo aarneista, jotka suojelevat maailmaa sytyttämillään pyhillä tulilla. Upea kieli kannattelee jo Hiraethissa esiteltyjen ja tässä teoksessa keskiöön nousevien Aletheian, Esterin ja Fabianin tarinaa.

Pohjan kruunu vie lukijan Bolognan yliopistomaailmasta pohjoisen talven sydämeen ja tutustuttaa hänet sen olentoihin, sen yhtäaikaiseen vaaraan ja kauneuteen. Teos ammentaa kerronnallisen aineksensa Euroopan rikkaasta myyttiaineksesta, jonka kirjailija tuntee perusteellisesti.”

Aviador Kustannus 2023, kovakantinen teos, sivumäärä 268.

---

FT Katariina Kärkelä (s. 1992) on porvoolainen kirjallisuudentutkija, joka väitteli Tampereen yliopistosta kesäkuussa 2022. Kaunokirjallisuuden ja filosofian suhteeseen, erityisesti tiedonfilosofian ongelmiin, liittyvät kysymykset ovat sekä hänen akateemisen että kaunokirjallisen työnsä ytimessä.

Tulista luonnon mystiikkaa

Teosten esittelytekstit kuvaavat hyvin kirjojen sisältöä, vaikka sanomaa ja sisällön kudelmaa onkin hiukan vaikea kuvailla lyhyesti ja tyhjentävästi. Mainittu upea kieli kulkee mukana jokaisessa kappaleessa ja jokaisella sivulla – ja ainakin tällaiselle verkossa toimivalle yrittäjälle, jonka on pikku pakko harjoittaa digimarkkinointia markkinointi-kielellä, rikas suomen kieli on kuin ihana kevään ensimmäinen tuulahdus, joka tuo sanoman tulevasta sulan ajasta.

Itse tarinan keskiössä ovat Aarnit, joilla on moninainen tehtävä ja kutsumus suojella maailmaa, sen luontoa ja kaikkia asukkaita. Hauskasti aarnien kantilta kuvailluissa kertomuksissa voi nähdä myös ihmisen luonnon sekä sisimmän olemuksen sen kaikilta puolilta. Teksti ei kuitenkaan ole millään tavalla synkkää tai piikikästä, vaikka se sisältää teräviäkin havaintoja tai yhtymiä niihin; vaan enemmänkin kannustavaa, inspiroivaa ja innostavaa, miten voisimme enemmän kunnioittaa luonnon ihmeitä ja saada sitä kautta hedelmällistä iloa ja turvaa elämään.

Aarnin luonto on meiltä kätketty, mutta hänen olemassaolonsa on punottu osaksi kaikkea sitä, mikä on mennyt. Aarni on pysähtynyt henkäys jokaisessa hetkessä, suvanto kiivaassa joessa, kiintotähti liikkuvalla taivaalla. Hän on seisahtuneisuuden tuntu suven kuulaissa aamuissa ja talven lumen peittämillä oksilla, joilla kimaltavat kuuran ja auringon timantit. Aarni on leikattu irti maailman lihasta. Hänen kuorensa on omamme kaltainen, mutta sen sisällä virtaa toisenlainen veri.

Aarni on yhtä aikaa tulta ja vettä, ainetta ja aineettomuutta, maailmaan sidottu mutta irti siitä. Hän on vartija, suojelija ja parantaja, jonka varjelemat aarteet ovat syvemmällä kuin mikään, mitä maahan voi haudata. Aarnivalkeiden alla eivät lepää hohtavat kivet, korut tai hopea, aarnivalkeat eivät pala merkkinä niille, jotka tieten etsivät. Tulet ovat merkki siunauksesta, jonka aarni antaa suojelemalleen maalle, näkymättömän työn ainoa näkyvä jälki. Aarni merkitsee pyhät maat suojelevalla tulella, joka on lähtöisin hänestä itsestään.

(Katariina Kärkelä, Hiraeth)

Hiraethin jälkeen ilmestynyt Pohjan kruunu kertoo taustatarinan edelliselle kirjalle. Koska ainakin minua vähän poltteli, kysyin Katariinalta muina naisina kannattaisiko jälkimmäinen teos lukea ensin, mutta ei. Kirjat ovat sinänsä itsenäisiä seikkailukertomuksia, vaikka nivoutuvatkin kauniisti yhteen. Hahmot tuntuvat varsin todellisilta omine luonteenpiirteineen ja temperamentteineen, ja miten paljon niitä mainittuja myyttiaineksia onkaan sivuille kätketty.

Aarniksi syntynyt ei milloinkaan ole tulesta vapaa, ei edes kiellettyään itsensä ja hylättyään kaltaisensa, repäistyään jalkansa valmiiksi askelletuilta poluilta ja julistettuaan osansa tarpeettomaksi – sillä ne harvat, jotka niin ovat tehneet, ovat joko jääneet omien lieskojensa saartamiksi tai etsineet niiden palolle uuden väylän.

Aarnivalkean luonto on palaa täydessä liekissä, ja sen, joka sen roihua koettaa hillitä, se polttaa tieltään: niin ovat muutamat aarnien suvussa menneet, kadonneet itse sytyttämäänsä aineettoman palon rovioon.

Tuon saman tulen nuorassa myös Aletheia kulki, ja koska hänen juuriaan ei käynyt maailman muistista hävittäminen, oli hän yhtä aikaa sekä Pohjoisen portinvartija että pieneltä osin aarnivalkeiden kantaja, sillä aarnin kuori muisti sen, minkä hänen mielensä oli aikaa hylännyt – ja aarnivalkeat kytivät yhä.

(Katariina Kärkelä, Pohjan kruunu)

Enemmän spirittiä eloon

Juonen käänteisiin ja tapahtumien hetkiin on totta tosiaan taitavasti kudottu myös filosofisia ainesosia. Luontoperäiset tapahtumat, kaikkeuden osaset, voimat ja elementit ovatkin mitä mainioimpia filosofisten oivallusten ja aatosten lähteitä, jopa ratkaisujen avautumisen inspiraattoreita. Parhaiten tämä toimii tietysti oman rauhan ja reviirin tilassa, jolloin ikään kuin tietoisuuden henki on kohdillaan. Tuohon henkeen taas voi välillä olla haastellista saada kosketusta, koska elämme ihmisinä yhteisessä maailmassamme sekä omassa arjessamme, jossa taas liikkuu päivän mittaan monenlaisia tekijöitä.

Otetaan esimerkkinä meille kaikille tuttu kiire. Kiirettähän ei itsessään ole olemassa, vaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että tehtävää tai hoidettavaa on aikaan suhteutettuna liian paljon, eikä siihen aina voi itse vaikuttaa. Toinen tekijä lienee se, ettei paletissa jää riittävästi tilaa yllätyksille, jolloin Mr. Murphyn keittämät sopat tarjoillaan kylminä vasten kasvoja ja suoraan housuun. Sitten tappelemme näiden väistämättömien faktojen kanssa ja kiireen pitkittyessä spiritti saattaa ottaa hatkat ja häipyä jonnekin saavuttamattomiin. Ehkä näyttelee vielä pitkää nenää mennessään.

Juuri siksi tarvitaan erilaisia keinoja ottaa pientä hermolepoa ja siirtyä hetkeksi muihin sfääreihin, irtaantumatta kuitenkaan ihmisenä olemisesta. Yksi tapa on ammentaa hyvin kirjoitetuista tarinoista ja tempautua niiden matkaan. Hypätä kyytiin kuin Nils Holgersson ja kokea jotain mitä ei muutoin välttämättä uskoisi todeksi. Katariinan tekstit ovat erinomainen esimerkki hyvin kirjoitetuista tarinoista, ellei jopa täydellisesti. Harvalla on taito kirjoittaa tunnelma auki siten, että sen voi kokea niin selkeästi omalla sielun silmällä, ja vieläpä samalla oppia lisää kiinnostavista myyteistä ja mytologioista.

Vaikka nykyosoitteessamme lämmitystulet palavat yleensä vielä toukokuussakin, tupsahti jo nyt tunnelmallinen ajatus, että tahdon lukea molemmat teokset uudelleen syystalven pimenevien iltojen aikaan. Kirjojen tarinat ovat niin moniulotteisia, että niiden parissa voi kokea uusia näkökulmia joka kerralla lisää. Tykkäämme myös miehen kanssa lukea kirjoja yhdessä – minä luen ja isäntä kuuntelee. Vaikka kirjoja voi helposti kuunnella valmiiksi luettuinakin, itse ääneen lukemisessa on kuitenkin jotain taianomaisempaa. Joten Ilmarille terveisiä, että ensi talvena on vähän filosofisempia juttuja tiedossa.

Molemmista Katariina Kärkelän teoksista paistaa selvästi, että ne on tehty sekä suurella intohimolla ja rakkaudella aihepiiriä kohtaan, että pieteetillä, perehtymisellä ja huolellisella työstämisellä. Lukumatkalle lähtiessä kaipasin ovea toisenlaiseen maailmaan – sain mitä tilasin ja paljon enemmän. Suosittelen lämpimästi!

* Kirjat saatu kustantajalta. Molemmat teokset voi hankkia omaksi esimerkiksi Aviadorin verkkokaupasta.

---

Tilaa ja lue ilmaiseksi 🌿

Saattaisit pitää myös